—
Lyriikat: Marko Filppula
Kuva: istolethetv / flickr
Mulle ystävät on merkinny skidistä
asti paljon. Vietin lapsena enemmän
aikaa frendien kans ku kotona.
Lähiön lapsilla meillä oli mielettömän hyvä yhteishenki,
duunattiin mitä duunattiin tai tapahtu mitä tahansa.
Yleensä aamulla heti ku heräsin
mielessä mulla rupes pyöriin ystävät. Meidän lähiössä oli tapana
tutustua kaikkiin toisiin lapsiin,
mikä lujitti yhteishenkeä ja ystävyyttä. Ku yks sai idean kaataa
lehtiroskiksen ja tonkia sitä,
niin tietysti siellä tonki myös toiset skidit.
”Paras” ystävä vaihtu viikon välein,
joten hiljalleen kaikista tuliparhaita ystäviä
ja vuosien kuluttua
meitä pidettiin varmasti jo jenginä,
koska meidän toiminta tuli olemaan suht rajatonta.
Meidän posseen kuulu niin tytöt ku pojat.
Ystävyyssuhteet vain lujittui eikä
mikään pitänyt meitä erillään, jota
voisin kutsua lähestulkoon jo rakkaudeksi.
Muutin hieman alle kaksikybäsenä
pohjoiseen opiskelemaan, missä
kaipasin ”jengiäni”.
Kaikki tuntui turhalta ilman ystäviä,
jotka olin tuntenut abaut kolme-neljävuotiaasta asti.
Kului muutama vuosi ja jouduin
laitoskierteeseen.
Kiertelin erilaisia laitoksia vuosia
kunnes pääsin omaan asuntoon.
Siinä ohella myös katuelämä oli
tuttua. Dyykkaamisesta tuli tavallaan Huvitus ku roskiksesta
löytyi monesti hyviäki ruokia,
mikä kruunasi päivän.
Ystäviäni en unohtanut silti, vaan
unissani näin mun frendit lähestulkoon joka yö.
Lopulta totuin
uniini ja jo unessa bonjasin, että
se on vain unta, joten sanoin:
”hei tää on vaa unta ja mä herään kohta,
mut nähään taas ens yönä.”
Ku aikaa oli kulunu n. 28 vuotta muualla,
en kestänyt enää vaan kaipasin
kotiseutua ja frendejä niin paljon
et tein kaikkeni että pääsisin
takaisin.
Mä mietin, et ku pääsen takas nään
frendit, saan puhuu omaa kieltäni
ja kaikki on niinku ennen. Jeah.
Mulle ystävyys merkitsee rubiinia,
mikä on prässätty kultaleimalla sydämeen.
Ihmissuhteista sen verran että
kyl yleensä toiste ihmisten kanssa toimeen tulee ja ihmissuhteet
voi
olla vaikeita, mut aito ystävyys on ikuista.