—
Teksti: Tanja Ilmanen
Kuvat: Joan Kesänurmi
Kävelen Tapanilan juna-asemalta kohti Fallkullan kotieläintilaa. Matkalla asfaltti ja kerrostalot vaihtuvat hiekkatiehen ja niittymäiseen ympäristöön. Jotenkin askelkin hidastuu maistellessa maisemaa. Kohta olenkin jo perillä.
Matka ei ole kovin pitkä. Ehkä vajaa 10 minuuttia juna-asemalta ja nyt jo näen kauempana poneja. Tekisi mieli mennä lähelle ja rapsutella, niin söpöjä ne ovat. Kävelen lähemmäs navettaa ja lampolaa, joista voisin aloittaa kuvien ottamisen. Ihana olla ulkona, vaikka kotieläintilalla onkin hieman viileämpää kuin kotiseudullani.
Minua ja kuvaaja Joania on vastassa Fallkullan nuoriso-ohjaaja Maarit Piirainen. Hän esittelee meille paikan toimintaa ja kertoo, miten paikan kanoja ja lampaita hoidetaan. Kotieläintilalla on vuohia, lampaita, kaneja, ankkoja, lehmiä, minisika, poneja, kanoja ja kukkoja.
Fallkullassa 9-17-vuotiaat pääsevät osallistumaan navettatöiden tekoon, eläinten hoitoon, piha- ja puutarhahommiin sekä esimerkiksi tekemään erilaisia käsitöitä. Toiminta on nuorille ilmaista, mutta jotta siihen voi osallistua, tulee nuorilla olla jäsenkortit.
Malli kotieläintilaan on saatu Maaritin mukaan Ruotsista. Helsingissä, täällä Malmin pohjoispuolella toiminta alkoi keväällä 1989. Tilat löytyivät kaupungin vanhasta kiinteistöstä. Fallkullan kotieläintila on auki keskiviikosta perjantaihin ja sunnuntaisin klo 10-14.
”Kanat saavat viljan, jossa on kauraa, vähän ohraa ja lisäksi teollista rehua, sekä kanakalkkia”, kertoo Maarit. ”Ne syövät myös mielellään liotettua leipää, ruuantähteitä, ruohoa ja matoja. Suurta herkkua niille ovat rusinat, viinirypäleet ja esimerkiksi maissi”. Kanat pitävät kovasti ruoan etsimisestä ulkoa maasta ja niillä on kova vietti rapsutella maasta ruokansa.
Kanat ovat luonnostaan kovin siistejä ja ne sukivat itse höyhenpeitteensä ja ottavat myös hiekkakylpyjä. Kotieläintilan kanala siivotaankin aina kun se näyttää pölyiseltä tai likaiselta ja lisäksi sinne lisätään samalla hyvä kuivikekerros, jotta uloste ei likaa kanoja. Maaritin mukaan suuremmat kanalan tyhjennykset tapahtuvat kahden tai kolmen kuukauden välein.
Pihassa on kahvila, jonka oveen on kirjoitettu ”auki sunnuntaisin”. Harmittaa, ettei ole jo kesä, sillä silloin kahvila on auki joka päivä. Nyt olisi mukava juoda kahvit Kilikuppilan pihassa.
Maarit kertoo, että eläinsuojelumääräykset määrittelevät minimikoon kanaloille. Niiden olisi kuitenkin hyvä olla näitä suurempia. ”Pienellekin kanalaumalle, jossa on noin 5-6 kanaa, tulisi olla useampi neliö tilaa, jotta ne voivat toteuttaa luonnollista toimintaansa.”
”Kanat ulkoilevat mielellään kesällä, mutta sateesta ne eivät pidä”, Maarit jatkaa. Pikku pakkasillakin voivat jotkut vielä ulkoilla, mutta Fallkullan kanat eivät siitä erityisesti pidä. Lintuinfluenssan takia siipikarja, johon myös kanat lukeutuvat, on pidettävä sisätiloissa 8.2.-31.5. välisenä aikana, ellei niille ole erikseen tehty ulkotilaan tarpeeksi tiheää verkkoaitaa estämään muiden lintujen ja siipikarjan kontaktit. Lisäksi Maarit kertoo, että myös mahdollisista keväisistä kanojen ulkoiluista tulee ilmoittaa paikalliselle eläinlääkärille. Fallkullan kanat nauttivatkin verkkoaidallisesta ulkotilasta, sillä keväiset, ensimmäiset ulkoilut ovat kanoille pelkkää riemua ja rapsuttelua.
Käyn katsomassa lampaita lampolassa, jossa on kolme karsinaa ja neljä lammasta. Ne näyttävät kääntävän päänsä aina poispäin kamerasta, kun yritän ottaa kuvia. Huomaan niiden olevan lempeitä lapsille, kun seuraan ennen minua lampolan elämää ihasteleman tulleita ilmeisesti isää ja tytärtä. Pohdimme Joanin kanssa, ovatko kaksi lampaista mahdollisesti tiineitä ja milloinkohan karitsat mahtavat tupsahtaa maailmaan.
Maaritin mukaan Fallkullan kotieläintilan lampaita ruokitaan pääasiallisesti heinällä, mutta myös viljalla, teollisella rehulla, vitamiineilla sekä kivennäisaineilla. Kesällä lampaat laiduntavat ja saavat tuoretta heinää. Lampaita ei saa harjata, sillä ne ovat luonnostaan puhtaita. Myös lampaan villa menee huonoksi harjaamalla, eikä se ole niin vedeltä suojaava enää sen jälkeen.
”Mutta sen sijaan lampaat keritään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä, noin puolen vuoden välein. Se tehdään aina lampaalle rauhallisessa ympäristössä ja osaavan hoitajan toimesta”, Maarit toteaa ja jatkaa, että lampola sijaitsee heillä kylmässä tilassa. Kuivikkeista muodostuva patja antaa lämpöä talviaikana. Kuivikkeiden tulisi pysyä aika kuivina koko ajan.
Myöhemmin navetan puolella löydän itseni höpisemästä valkoiselle vuohelle, joka suostuu poseeraamaan minulle ja kameralle. Se kiipeää puisen korokkeen päälle. Onpas söpön söpö karvainen ihanuus!
”Kesällä lampaat pääsevät ulos ja talvella meidän nuoret taluttelevat niitä. Mutta liukkautta tulisi varoa, vaikka kuivaa pakkaskeliä lampaat kestävätkin hyvin”, Maarit kertoo.
”Aina jos eläin voi huonosti, on syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen. Varsinkin, jos lammas ei märehdi tai ulosta kunnolla. Opettele tuntemaan eläin, kuinka se käyttäytyy terveenä ja normaalisti. Silloin tunnistat myös, jos eläin on sairas”, Maarit päättää.
Lehmät ovat ulkona katoksen alla, olkipedin päällä. Heitä ihmettelemässä on useampi aikuinen ja muutama lapsi sekä minä ja kamera, jota käytän vasta ensimmäistä kertaa. Toivottavasti edes joku kuva onnistuu. Mutta näiden eläinten lisäksi navetassa on karsinoita, joissa asustaa kaneja, minisika, kanoja ja kukkoja. Söpöimmät niistä ovat ehdottomasti kanit. Ne lähinnä kököttävät kylki kyljessä toisiaan vasten, mutta näyttivät niiiiiin suloisilta.
Lisätietoja Fallkullan toiminnasta:
https://nuorten.helsinki/nuorisotalot/fallkulla/
Kuvat: Joan Kesänurmi