—
Matka-artikkeli
Teksti ja kuvat: Tanja Ilmanen
Seili on yksi Turun saariston noin 20 000 saaresta. Saari on alun perin perustettu spitaalisairaalaksi. Spitaali tarkoittaa bakteerin aiheuttamaa ihomuunnosta ihmisessä. Perustamisen aikaan elettiin vuotta 1619. Jos sinne joutui, ei sieltä päässyt pois. Spitaalisairaala-ajanjakson jälkeen Seiliä käytettiin pitkään mielisairaalana ja vuonna 1785 se oli jopa maamme suurin mielisairaala. Lopulta siellä hoidettiin ainoastaan naispotilaita 1960-luvun alkuun asti, ja tämän jälkeen siitä on tullut matkailukohde. Matkailukohteen lisäksi se on myös tutkimuslaitoskäytössä. Seilin saarelle pääsee lautalla esimerkiksi Nauvosta. Vaikka saarelle asti ei autoa saakaan sen koon takia (se on vain noin 2,5 km pitkä ja 1,5 km leveä), pääsee sinne esimerkiksi pyörällä. Sama lautta kiertää myös muita lähialueen saaria, reittiä kutsutaan Pieneksi rengastieksi. Seiliin pääsee myös Turusta, mutta meistä auto oli mukavampi jättää Nauvoon.
”Jos Seiliin ken joutuu hän Seiliin myös jää, kuolemaan heikot soudetaan”, laulaa Jenni Vartiainen kappaleessaan, jonka nimeä ei ole vaikea arvata. Se on Seili. Artikkelini kertoo matkasta saarelle vuonna 2020 heinäkuussa, jolloin siellä oli todella vehreää ja kaunista. Saari kiehtoi minua sen menneisyyden, etenkin naismielisairaalan ja sen puukirkon takia. Matkustin yhdessä ystäväni sekä hänen muutaman sukulaisensa kera.
Lähtöpäivä oli heinäkuun ensimmäinen 2020 ja oli hieman sateista. Matkalla satoi ajoittain rankasti, mutta ajonopeutta vähentämällä näimme kuitenkin eteemme. Koska Seili sijaitsee Turun saaristossa, oli matkamme Vantaalta automatkan ja kahden lautan päässä määränpäästä. Ensimmäinen lautta oli autolautta, jonka tarkoitus oli viedä meidät Nauvoon. Tämä lautta oli täynnä, joten onneksi olimme varanneet matkantekoon runsaasti aikaa. Odotteluaika vierähti mukavasti eväitä syöden ja seuraavaan autolauttaan jo mahduimmekin.
Jo ennen reissuun lähtöä olimme päättäneet, että on hyvä käydä kaupassa ennen saarelle pääsemistä. Yöpymiskohteessamme olisi kuitenkin jääkaappi, ja ravintolaruoan lisäksi sielläkin oli hyvä olla jotakin. Saarella kun ei ollut kauppaa. Lisäksi olimme suunnitelleet jättävämme auton Nauvoon maksuttomalle parkkialueelle. Tämä oli ehkä hyvä ideana, mutta kokemuksen rintaäänellä suosittelen nyt, ettei kukaan laske kaikkea tämän varaan. Autopaikkoja oli enää yksi vapaana, kun saavuimme alueelle ja huoh, onneksemme saimme sen. Tässä vaiheessa sääkin suosi meitä ja oli ihana vain odottaa auringossa lauttaa, joka kohta kuljettaisi meitä Pientä rengastietä pitkin.
Matka Nauvosta perille kesti vajaa puoli tuntia ja maissa meitä odotti kaunis, vehreä, idyllinen saarimaisema. Olimme matkanteosta jo hieman väsähtäneitä ja jos jotain pitäisi toivoa, niin kyyditystä tavaroille. Jostain luimme, että lyhyin matka majoitukselle olisi ollut noin 500 metriä, mutta ehkä noin kilometrin verran talsimme ennen kuin löysimme perille.
Pohdimme kävellessämme, mahdammeko kävellä hotellista ohi, kun se olisi niin tyypillistä meille. Mutta ei siitä oikein voinut. Hotelli on siis vanha mielisairaala ja sen yläkerrassa toimii aiheeseen liittyvä museo. Jos painajaisia kaipaa, tervemenoa tutustumaan siihen. Itse en pystynyt, koska ahdisti jo alakerran vanha potilashuone, joka oli ehkä muutaman neliömetrin suuri. Vai pitäisikö sanoa pieni. Hotellin lisäksi majoituspaikkoina toimivat pihapiirin erilaiset rakennukset, kuten Portti, Leipomo ja Fyyri, joista ainakin osa on aikoinaan toiminut työntekijöiden asuntoloina. Koska olimme olleet jo hyvissä ajoin liikenteessä, saimme varattua Fyyristä päätyhuoneiston. Se on entinen taloudenhoitajan asunto ja siihen kuului olohuoneen, kylpyhuoneen ja wc:n lisäksi erillinen keittiö.
Kun vihdoin olimme asettuneet taloksi, oli seuraavaksi ruoan vuoro. Hyvää oli, eikä edes kovin kallista. Nälkä pysyi lopun iltaa pois ja annos sisälsi muutaman eri makkaran kuten chorizon ja bratwurstin, sekä mehevän uuniperunan. Ihanaa myös oli, että ruoan sai syödä ulkona, jossa annokset tehtiin. Ruokailun perään oli pakko hieman levähtää. Seuraavana olisi tiedossa saunomista ja ehkä jos joku uskaltaa, niin pulahtamista mereen.
Sauna oli puulämmitteinen ja sopivan lämmin. Lauteet olivat hieman liian korkealla, mutta muuten oikein mukava. Kukaan ei tainnut uskaltaa mereen asti, mutta ne maisemat ulkona. Ne olivat kauniit. Jos seuraavana yönä ei nukuttaisi, niin ei koskaan.
Ja kyllähän se nukutti. Aamu oli myös kaunis, hieman kostea, mutta lämmintä oli tiedossa. Vaikka aamupalan jälkeen suuntasimmekin taas pakkaamaan, oli jotenkin levännyt olo. Vaikka saari on pieni, on siellä paljon ihmeteltävää, kuultavaa ja katsottavaakin. Eli kannattaa siellä viettää edes muutama päivä ja yö.
Pakkailun ja astioiden pesun jälkeen meille oli varattu vielä esittelykierros saaresta, jolla kuulimme sen alkuajoista, mielisairaalasta ja jotain sen naispotilaistakin. Lisäksi saimme kuulla hieman saaren tutkimuslaitoksesta ja sen työstä. Hieman pitkä ja jalat saattoivat väsyä, mutta muuten oikein mukava kierros. Kirjallisuudesta jäin myöhemmin miettimään, oliko monikin saaren potilaista tullut raiskatuksi tai jopa menettänyt lapsensa?
Seuraavana suuntana ranta ja lautta, ja olipas mukavaa henkilökuntaa. Nimittäin nyt saimme laukkumme rannalle kyyditettynä, sen noin kilometrin matkan verran, jonka tullessamme raahasimme tavaroita perässämme. Onneksi ystäväni uskalsi kysyä. Hotellin henkilökunta ja mönkijä, kiitos!
”Mukana naulat ja lautaa, niistä leposijan saa. Sata on Seilissä hautaa ja satoja vielä kaivetaan”, päättää Jenni Vartiainen kappaleensa ja minä tämän artikkelin. Mukavia Seili-hetkiä myös sinulle.
Tiesitkö että?
Seilin saarella on puukirkko, jonka takana on hautausmaa, jonne on haudattu muun muassa entisiä naismielisairaalan potilaita. Koska katsottiin, että potilaat eivät olleet ansainneet valurautaista ristiä, on suurin osa risteistä puisia. Naismielisairaalana Seili toimi lähes omavaraisena, eli käytännössä esimerkiksi kaikki ruoka mitä siellä syötiin tuotettiin saarella. Lisäksi ruokaa saatiin hylkeitä pyydystämällä ja on sanottu, että Seilin nimi on saanut alkunsa sanasta själö, eli hylje. Ilmeisesti siis hylkeet tykkäsivät asuttaa saarta. Saarella on tutkittu punkkeja aina vuodesta 1998 asti ja niitä saattaakin esiintyä siellä paljon. Punkkimyrkyt siis mukaan!
Lisätietoja saarelle matkustamisesta saa www.visitseili.fi ja www.rengastie.fi. Saarelle pystyy matkustamaan vaikka perheenkin kera muulloinkin kuin kesällä, vaikka kesällä se onkin kauneimmillaan.
Kirjallisuutta Seilin mielisairaalan naiskohtaloista löytyy esimerkiksi: Susan Heikkinen Pullopostia Seilin saarelta (2020), Johanna Holmström Sielujen saari (2017) ja Katja Kallio Yön kantaja (2017).
Tanja Ilmanen