—
Teksti: Arttu Holm
Kuvitus: Daniil Popov
Web-kuvat ja julkaisu: Julia
BERBERIAN SOUND STUDIO (2012)
Ohjaus: Peter Strickland
Kesto: 1h 32min
Ikäraja: K-12
Rooleissa: Toby Jones, Cosimo Fusco, Antonio Mancino, Guido Adorni, Eugenia Caruso, Susanna Cappelaro ja Tonia Sotiropolou.
(Foley: Heikki Kossi)
Berberian Sound Studio alkaa, kun englantilainen foley-äänispesialisti Gilderoy (Toby Jones) saapuu Roomassa sijaitsevaan Berberian Sound Studio -äänitysstudioon foley-spesialistiksi. (Foley-spesialisti on äänisuunnittelija, joka pääasiallisesti tuottaa ääntä elokuviin orgaanisesti kuten esimerkiksi raaputtamalla kammalla ruohoa käyttääkseen sitä jonkin asian äänenä.)
Tarkoituksena on tuottaa ääntä italialaiseen taide-elokuvaan, jonka on niin sanotusti määrä ”räjäyttää pankki.” Gilderoy otetaan vastaan studiolla hieman ristiriitaisin tunnelmin, osin välinpitämättömästi ja toisaalta oudon salamyhkäisesti. Gilderoy tapaa elokuvan tuottajan ja samalla tuotannon määräävän ääniohjaajan Francesco Coraggion, joka ottaa hänet aluksi kovin ystävällisesti vastaan. Myöhemmin elokuvan edetessä Coraggio paljastuu elämäänsä ja etenkin työhönsä kyllästyneeksi, tietyllä tavalla katkeraksikin mulkeroksi, joka vaatii paljon antamatta liiemmin vastineeksi.
Francesco istuttaa Gilderoyn studion katsomon tuoliin salamyhkäisesti ja käskee alaistensa pyörittää pätkä jo valmistunutta elokuvaa. Valkokankaalla tapahtuvaa ei näytetä, mutta sen sijaan kuullaan kohtuullisen karmivia ääniä ja nähdään Gilderoy vaikeroimassa tuolissaan. On käynyt ilmi, että tämä ihanan ihmeellinen taidepläjäys onkin aikakautensa Italian tyypillinen, äärimmäisen nihilistinen ja puistattava giallo-elokuva. (Giallo: slasher-genren esi-isä ja innoittaja, jokseenkin taiteellisempi ja viilatumpi. Osin myös ilkeämpi.) Gilderoy on paniikissa. Hän kun on koko ajan ollut siinä käsityksessä, että hänen olisi määrä suunnitella äänimaisema johonkin kauniiseen dokumentaariseen ratsastuselokuvaan ja tuntee tulleensa osin huijatuksi.
Kaikesta huolimatta Gilderoy ottaa projektin työkseen ja alkaa suunnitella elokuvan äänimaisemaa. Gilderoy haluaisi tavata myös elokuvan ohjaajan, mystisen Giancarlo Santinin. Tätä ei kuitenkaan juuri studiolla näy eikä kuulu ja Gilderoyta pidetään muutenkin jossain oudossa epätietoisuudessa syistä X, Y, Z & D… Niin Gilderoy aloittaa työnsä Berberian Sound Studiolla. Kaikki tuntuu menevän kohtuullisen normaalisti, vaikkakin Gilderoy, kuin varmasti katsojakin, tuntee hänen ympäristönsä hylkivän häntä: kuin mustat lampaat ajamassa valkoista karitsaa metsän reunaan susille.
Gilderoy on luonteeltaan kovin kiltti, jämpti ja tunnollinen omakotitaloalueen pieni brittimies, joka asuu yhdessä äitinsä kanssa ja työstää äänimaisemia luontodokumentteihin pienessä ulkovajassaan vailla huolen häivää. Tällainen tulehtunut mystinen inholeffaproduktio ei tunnu hänestä hyvältä. Ilmassa leijuu jatkuvasti tietyntyyppinen hypnoottisen inhottava uhan tunne… (vaikkei kukaan todella halua Gilderoyta vahingoittaakaan).
Gilderoy ei tiedä, kehen luottaa ja kehen ei. Produktiossa mukana olevista henkilöistä yhdellä jos toisella on ilmeisesti taustaa tämän tyyppisistä produktioista ja ovat vieläpä samoista piireistä keskenään. Tästä syystä he ovatkin kuin vihaajia/rakastajia keskenään, jokaisella omat intressinsä: he päätyvätkin elokuvan aikana erinäisiin yhteentörmäyksiin ja konflikteihin.
Lopulta Francesco ilmoittaa Gilderoylle, että ohjaaja Santini on paikalla. Gilderoy tapaa Santinin, viekkaahkon visionäärin, sielultaan kieron ja perverssin narsistipaskiaisen. Hänelle on erityisen tärkeää, ettei hänen mestariteoksistaan puhuta missään olosuhteissa kauhu-, vaan ”Santini-elokuvina”. Santini tulee mukaan tuotantoon tästä eteenpäin muutamiakin kertoja, mutta valitettavasti hänen tapansa työskennellä ja esimerkiksi roolittaa sekä myöhemmin ”ohjata” naispuolisia elokuvan ääninäyttelijöitä on kyseenalaista.
Elokuva etenee ja Gilderoy työstää ääniä varauksella, mutta tottuu vähitellen elokuvan luonteeseen ja muuttuu samalla itse kuin osaksi tätä inhottavaa jännitysnäytelmän koneistoa. Hän ikään kuin myy sielunsa inhottaville, perversseille kauhu-…, anteeksi, Santini-teoksille ja samalla muuttuu itse yhä ilkikurisemmaksi ja synkeämmäksi giallo-foleytistiksi.
Elokuvasta ja sen käänteistä voisi puhua vaikka ja kuinka, mutta en halua spoilata enempää. Saatte itse katsoa. Nih!
Spoilereiden sijasta haluan kirjoittaa elokuvan luonteesta sekä hieman teknisestä toteutuksesta. Elokuva on ilmeisesti jossain määrin miellettävissä kauhuelokuvaksi, mutta itselleni se edustaa enemmänkin psykologista draamatrilleriä sielunsa myymisestä.
Elokuvassa vallitsee jatkuva piinaava pahaenteisyys, jota myös äänimaailma ruokkii hyvin. Tavallaan elokuvassa tapahtuu todella paljon kauheita asioita, mutta toisaalta ei kuitenkaan. Yhtäkään raakuuskohtausta ei näytetä, vaan ne kerrotaan Gilderoyn henkilökohtaisen vaikerruksen sekä hänen työskentelynsä ja produktion hirmukohtausten äänimaisemana.
Jo monta kertaa tässä kirjoituksessa mainittu mystisyys ja salaperäisyys ovat elokuvan kantavia voimia. Gilderoy ei juurikaan tiedä mihin elokuva on käytännössä menossa, eikä myöskään esimerkiksi omiin työntekijän oikeuksiinsa kuten palkka-asioihin liittyvissä asioissa tunnuta pääsevän eteenpäin. Nämä seikat ovat omiaan lisäämään Gilderoyn tuskastelua. Myöskään jo aiemmin mainittujen tuotannon muiden jäsenten keskinäisen perseilyn ja konfliktien aiheuttama tulehtuneen pahaenteinen työskentelyilmapiiri ei tuo asioihin juurikaan helpotusta.
Elokuva tapahtuu koko ajan hämärissä ja/tai pimeissä ja tunkkaisissa sekä osin pelottavissa studio-olosuhteissa. Berberian Sound Studio on ollut varmasti sen omille ääniteknikoille ja foley-äänittäjille unelmaprojekti. Äänet ovat elokuvassa parasta antia ja toimisivat hyvin esimerkiksi trillerikuunnelmassa tai teatterin lavalla. Elokuva on mielestäni myös miellettävissä eräänlaiseksi ASMR-kauhuksi, sen luonteen sekä visuaalisen toteutuksensa puolesta.
Berberian Sound Studio kertoo itselleni sielun myymisestä sekä tutun ja turvallisen kodin likaamisesta ja korvaamisesta pahuudella, samalla tuntien itse koko ajan tietynlaista syyllisyyttä siitä, mutta ollen kuitenkin voimaton tapahtuvan edessä.
Elokuvalla on mittaa päälle puolitoista tuntia, mutta se tuntuu kuin päälle parituntiselta etenkin hyvässä, mutta myös pahassa. Berberian Sound Studio antaa aikaa Gilderoyn muuttumiselle ja tapahtuu kuin jatkuvassa unen ja valveilla olon huumailutanssissa, joka myös toisaalta tuo siihen kiinnostavuutta viipyilevyydellään, mutta voi myös toisinaan pitkästyttää katsojaa.
Lisäksi elokuva ei liikaa selittele asioita, mikä toisaalta on hyvä, etenkin jos katsoja on hitusen valveutuneempi cinefiili, mutta voi myös tuottaa päänvaivaa vähemmän taiteellisia genre-elokuvia katsoville ihmisille. Kaikesta huolimatta Berberian Sound Studio oli minulle todella mielenkiintoinen uusi tuttavuus elokuvakentällä ja aionkin katsoa sen vielä uudelleen.
Arvosanaksi Berberian Sound Studiolle annan myönteiset 4,6/5 tähteä.
