Hyppää sisältöön

Iron Maiden, Hartwall Arena 28.5.2018

Kirjoitukset, Media

Toimittaja Tatu Hernesniemi meni, näki ja koki Iron Maiden -konsertin toukokuussa 2018. Tässä hänen arvionsa.

Aurinko paistoi toukokuun taivaalta kun kävelin kohti Hartwall areenaa. Konsertti oli loppuunmyyty ja faneja paljon paikalla. Turvatarkastuksen jälkeen pääsin sisälle areenaan.

Bändi nimeltä ”Killswich Engage” toimi lämmittelybändinä. Bändi veti energisen ja innostavan setin.

Iron Maiden aloitti keikkansa ”Winston Churchill” -introlla ja biisillä ”Aces High” joka on lempikappaleitani bändiltä. Aces High:n aikana lavan yläpuolella näkyi iso Spitfire-lentokone.

Iron Maiden soitti myös harvinaisempia biisejä kaikilta aikakausiltaan. Bändin esiintyminen oli energistä ja varmaa, vaikka he ovatkin jo vanhoja miehiä. Noin 40-vuotias bändi ei osoita hyytymisen merkkejä.

Bruce Dickinson ja Iron Maiden antoivat taas kaikkensa suomalaisille. Teemat, lavasteet ja asusteet vaihtuivat biisistä toiseen.

Bändi lopetti biisillä ”Run To The Hills” ja Monty Python -kappale ”Always Look On The Bright Side Of Life” jäi soimaan bändin poistuttua lavalta. Kiitos Killswich Engagelle ja Iron Maidenille tästä hienosta konsertista. Toivottavasti näemme bändit pian taas Suomessa.

Olin mies joka käveli yksin kotiin kuten ”Fear Of The Dark” -biisin lopussa lauletaan. Täysikuu mollotti taivaalla.