Kelpo – kokemustarina

Kirjoitukset, Media, Valoa! -lehti

Kuva: canva.com

Ensimmäiset kokemukseni stigmasta sain peruskoulun ala-asteella. Olin luokallamme ainut oppilas, jonka isällä oli vankilatausta. Kotona oli joskus turvatonta, mutta suurempaa turvattomutta koin koulussa, kun en kelvannut joukkoon. Koulutoverit epäilivät, että minustakin tulee rikollinen ja ennenpitkää aloin kokea, että olen tuon stigman mukainen.

Solvaaminen ja eristäminen teki sellaisen vaikutuksen, että aloin nähdä itseni epäkelpona. Se rajoittaa edelleen kykyäni ottaa kontaktia toisiin ihmisiin, vaikka olen pyrkinyt suhtautumaan niin, että en enää pakene itseäni, vaan olen juuri sellainen kuin tunnen olevani ja annan muillekin tilaa olla omana itsenään.

Kiusaamisen aiheuttamista peloista vapautuminen on ollut vuosien ajan kestävä prosessi. Asian vaikeutena on ollut oman itsen stigmatisointi. Kun ihminen on omaksunut negatiivisen käsityksen omasta itsestään, tarvitsee hän turvallisen ja syrjimättömän ympäristön oppiakseen uudelleen rakastamaan itseään ja muita.

Uskon että rohkeus olla ja elää omana itsenään kumpuaa oman itsen kuuntelemisesta ja hyväksymisestä ja näkisin että ihminen on ehjä ja vapaa, kun oman itsen kieltäminen ja pakeneminen päättyy turvalliseen ja luottamukselliseen kohtaamiseen oman itsen kanssa. Anteeksi antamisesta itselle ja toisille voi tässä tilanteessa kokemukseni mukaan löytyä jotain hyvää mikä kantaa vaikeiden aikojen yli. 

Olen päättänyt että en enää suostu pitämään itseäni epäkelpona, vaan olen rohkeasti omanlaiseni ihminen. Silloinhan oman itseni stigmatisointi on pian historiaa.

Heikki Krook