—
Teksti: Arttu Holm
Kuva: Julia H.
Ohjaus: Lone Scherfig
Alkuperäinen idea: David Nicholls
Rooleissa: Anne Hathaway, Jim Sturgess, Rafe Spall, Patricia Clarkson, Ken Stott, Romola Garai & Jodie Whittaker
One Day – Sinä päivänä esittelee yliopistosta Pyhän Swithunin päivänä (15.4.1988) juuri valmistuneet Emman (Anne Hathaway) ja Dexterin (Jim Sturgess). He päätyvät kavereidensa kanssa kännättyään Emman asunnolle tarkoituksenaan rakastella, mutta tulkitsevat toisiaan väärin, ajautuvat pieneen kränään, sopivat tosin sen ja päättävät pysyä mieluummin ystävinä. Samalla kuitenkin todellisuudessa julkisesti salaa rakastaen toisiaan palavasti. Elokuva seuraa heidän tarinaansa seuraavat 20 vuotta ja vähän sen jälkeen.
Elokuva on kestoltaan 1h 48min. Tässä ajassa käydään rapiat 20 vuotta läpi, aina välillä maskeeraten päätähtiä hieman vanhemman näköisiksi. Vuosiluvut esitetään graafisena elementtinä jossain kuvan taustalla.
Palataan nyt elokuvan pääaiheeseen eli Emmaan ja Dexteriin. Dexter on ökyrikas, hemmoteltu, itsekeskeinen, ylimielinen, tavallisen ihmisen elämästä vieraantunut v-mäinen hulttiopoika, jolla käytännössä jo elokuvan takakannen synopsiksenkin mukaan on koko maailma auki. Samalla Dexter on kuitenkin arka, herkkä, lievästi itsetuhoinen sekä taipuvainen masennukseen. (Kaksi jälkimmäistä piirrettä pahenevat Dexterin elämän edetessä.)
Emma on työläistaustaisempi. Hän on ujo, arka, nokkava, nokkela, älykäs, kyyninen, helposti katkeroituva ja toisinaan myös puhtaasti ilkeä (ei tosin aina tietoisesti). Emma ei osaa arvostaa kykyjään kirjailijana ja runoilijana, vaikka ihmiset hänen ympärillään (Dexter etunenässä) yrittävät vakuuttaa, että Emma on erittäin lahjakas kirjoittaja.
Elokuva ei liiemmin selittele, miksi sankaripari on sellainen kun on. Mieleen tulee enemmänkin, että heidän luontonsa on sellainen ja kasvualustat ja ympäristöt ovat vain osaltaan buustanneet niitä.
Emma ja Dexter elävät elämäänsä. Joskus tiiviisti yhdessä, joskus erillään. Joskus riitaisina, joskus Duracellin kipinöivinä. On julkinen salaisuus, niin Emmalle kuin Dexterille sekä ihmisille heidän ympärillään, että todellisuudessa he ovat toistensa elämän rakkaus. Syistä x ja y he eivät vain osaa sanoa sitä ääneen ja aloittaa elämää yhdessä. Tästä syystä heidän suhteensa onkin tuona kahtena vuosikymmenenä enemmän tai vähemmän juupas-eipäs on-off-suhde, kunnes lopulta he ymmärtävät, että tällainen soutaminen ja huopaaminen kuluttaa heitä liikaa. Lopulta he kuitenkin löytävät toisensa, ja elävät molemmat oman elämänsä onnellisina loppuun asti.
Kummankin elämässä on muitakin ihmisiä, mutta nämä ovat enemmän ja vähemmän päähenkilöille ikäänkuin käyttötuotteita, joita ei ole tarkoitus pitää, koska toisiaankaan he eivät voi saada. Niin Emmasta kuin Dexteristä huokuu, etteivät he toistensa kuolaamiselta aina tajua, kuinka onnekkaita he elämissään oikeasti ovat ja kuinka paljon heitä joskus rakastetaan. Tietyllä tavalla Emma ja Dexter ansaitsevat toisensa. Molemmat ovat pitkässä juoksussa enemmän tai vähemmän narsistisia ruikuttajia, joilla loppupeleissä on tarvittavat kyvyt ja resurssit pistää elämänsä mieleisekseen. Mutta heillä on myös yksinkertaisesti kantin puutetta ja ehkä myös valittaminen ja uhriutuminen on usein kivempaa.
Läheisten, eritoten kumppanien sydänten särkeminen ei ole sankariparille lopultakaan niin iso juttu jos, toiselta on mahdollisuus saada parempaa läheisyyttä. Toisaalta Emma ja Dexter eivät ole pahojakaan ihmisiä. He ovat vain ihmisiä, jotka tekevät virheitä ja joiden elämässä tapahtuu, kuten lähestulkoon kaikilla muillakin kahdessakymmenessä vuodessa. He eivät ole pahantahtoisia. He eivät vain ymmärrä tuottavansa toiminnallaan ja valinnoillaan hallaa itselleen ja ihmisille ympärillään.
Dexterillä on pahoja masennus- ja itsetuho-ongelmia. Niiden taustalla on osittain ehkä se, ettei häneltä ole liiemmin alettu vaatia mitään ennen aikuisikää ja kun hän lopulta saavuttaa jotain, ei se kelpaakaan. Tämä tekee hänestä katkeran ja epävarman, mikä vähitellen enemmän ja enemmän ajaa häntä alkoholin, seksin ja ympäröivillä ihmisillä herkuttelun kulutuskulttuuriin. Tietyllä tavalla Dexter myös häpeää ja vihaa itseään sekä sitä, mitä edustaa. Näitä tuntemuksia eivät auta myöskään ristiriitainen suhde vanhempiin, joille poikansa aikuiselämän valinnat tuntuvat olevan isokin murheen ja häpeän kryyni, vaikka todellisuudessa he ovat itse kasvattaneet Dexteristä sellaisen kuin hän on. Dexter kuitenkin lopulta löytää yhteyden vanhempiinsa, joskaan ei täydellistä.
Myös Emmalla on oletettavasti mielenterveydellisiä haasteita, kuten toisinaan pahojakin itseluottamusongelmia ja taipumusta hurjiin ja nopeisiin verbaalisiin puolustushyökkäyksiin. Näitä piirteitä siivittävät myös arkuus päästää muita ihmisiä liian lähelle, koppavuus, taipumus tiuskimiseen ja ilkeilyyn sekä todella matalan kynnyksen uhriasemakortin vilauttelu (silloinkin kun itse käyttäytyy huonosti).
Miksi Emmalla on tällaisia piirteitä, ei tosiaan selviä elokuvassa. Ilmeisesti kyseessä on hänen kasvualustansa, mutta siihen ei juuri kurkisteta. Yksi vaihtoehto hänen käyttäytymistään tulkitsemalla voisi olla, että hän on autismin kirjolla. Mielenterveysasiat sekä Emman ja Dexterin orastavat narsismin piirteet ovat kuitenkin selkeästi osa päähenkilöitä, mutta niitä ei liiemmin perata, vaan ne ovat vain mukana tarinassa.
Elokuva kertoo periaatteessa Emman ja Dexterin soutaa-huopaa-rakkaustarinasta kahden vuosikymmenen aikana iloineen, suruineen, virheineen ja onnistumisineen. Lahjoineen ja uhrauksineen. Elokuvan lopussa päähenkilöt ovat kuitenkin kasvaneet ihmisinä ja ymmärtäneet, ettei elämä aina mene niinkuin Strömsössä ja esimerkiksi Dexter tekee sovun Emman satutetun ex-puolison kanssa, vaikkei Emmasta siihen itsestään ole (valitettavasta spoilerivapaasta syystä).
Elokuvassa on selkeitä miinuksia ja plussia. Miinusta: koska sankariparilla on selkeästi mielenterveydellisiä ongelmia ja esimerkiksi Emmalla on itsetunnolliset ja puolustushyökkäävät asenteensa sekä tapansa, olisin toivonut muutakin selitystä kuin vain että tämä on hänen luontonsa.
Plussaa annan puolestaan siitä, että vaikka Dexter onkin ökyrikas vintiö (niinkuin hänen isänsäkin häntä toisinaan kutsuu) ja Emma puolestaan kokee muutamia kertoja taloudellisia haasteita elokuvassa, esitetään heidät tasavertaisina aikuisina ihmisinä. Emmaa ei esitetä erityisen haavoittuvana taloudellisesti ja jonka Dexter lopulta paikkaisi, vaan molemmat ovat tahoillaan vahvoja ja heikkoja. Toinen plussa tulee siitä, että elokuva uskaltaa näyttää sankarinsa ärsyttävän itsekeskeisinä paskiaisina, mutta myös samalla herkkinä ja haavoittuvina, eikä lähde rakentelemaan turhaan sukupuolirooleja Emman ja Dexterin välille.
Elokuvassa on myös hienovaraista yhteiskunnallista kritiikkiä seksismistä, voimasuhteista, sosioekonomisista hierarkioista sekä tunneajatteluista miesten ja naisten välillä. Niitä ei kuitenkaan paukuteta liikaa katsojan eetteriin.
One Day – Sinä päivänä on oiken passeli ja mukanaan pitävä rakkausdraama, pienillä kysymysmerkillisillä miinuksillaan ja toisaalta plussillaan.
Annan elokuvalle 3,8/5⭐
Kuva: Julia H
