—
Teksti: Niina Vasara
Kuva: Olli Kaartinen
Osatyökykyisillä jo epävarmuus omasta jaksamisesta voi hankaloittaa sopivan työn löytämistä tavanomaisten kanavien, kuten TE-toimiston kautta, vaikka halu työllistyä olisi korkea. Osatyökykyiset ja heille sopivia työtehtäviä tarjoavat työnantajat eivät myöskään välttämättä kohtaa tarpeeksi. Myös sosiaalietuuksien ja työtulon yhdistämiseen liittyvät kysymykset voivat huolestuttaa työelämään pyrkivää. Jos jaksaminen on jo valmiiksi rajallista, sopivan polun työelämään löytämiseksi ja käytännön kysymysten ratkomiseksi voi tarvita tukea. Sellaista voi onneksi saada esimerkiksi Eskot Ry:n ja EskoTyö Oy:n kautta. Kysyimme lisää EskoTyö Oy:n koordinaattorilta Niina Kaartiselta.
”Olen koulutukseltani mielenterveys- ja päihdetyöhön suuntautunut sairaanhoitaja ja olen työskennellyt viime vuoden syksystä lähtien EskoTyö Oy:n koordinaattorina. Työni on mielenkiintoista ja motivoivaa. Koen tärkeäksi, että saan auttaa vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevia ihmisiä työllistymään ja pääsen myös osaltani vaikuttamaan yhteiskuntaa haastavaan asiaan. Meillä on työvoimapula useilla aloilla ja saman aikaisesti suuren ihmisryhmän käyttämätöntä työkykyä hyödyntämättä.”
Niina Kaartinen, EskoTyö Oy:n koordinaattori
EskoTyöhön pääsee mukaan liittymällä Eskot ry:n klubijäseneksi. Mitä on Eskot-toiminta?
”Eskot ry edistää mielenterveyskuntoutujien asemaa, oikeuksia, osallisuutta ja työllistymisen edellytyksiä yhteiskunnassa. Yhdistyksellä on seitsemän eri Klubitaloa Etelä-Suomen alueella: Vantaalla, Nurmijärvellä, Imatralla, Järvenpäässä, Lahdessa ja kaksi Helsingissä. Monen jäsenen kohdalla tavoitteena on työelämään tai opintoihin palaaminen ja Klubitaloilla toimii opinto- ja työvalmentajia, jotka antavat näiden tavoitteiden saavuttamiseen tukea ja ohjausta. Klubitalot järjestävät mielenterveyskuntoutujille ja muutoin psykososiaalista tukea tarvitseville tavoitteellista toimintaa arkeen, vertaistukea ja yksilöllistä ohjausta. Klubitalotoiminta on vapaaehtoista, maksutonta ja aikarajoitteetonta.”
Mitä on EskoTyö?
”Yhteiskunnallisen palveluyrityksen idea on täydentää ja laajentaa vaikeasti työllistyvien henkilöiden mahdollisuuksia työllistyä tuetusti. EskoTyö etsii ja muotoilee työtehtäviä, yhdistää tekijän ja sopivan työn, laskuttaa asiakasta sekä hoitaa kaikki työnantajavelvoitteet. EskoTyö Oy auttaa Klubitalojen jäseniä sekä muita yhteistyökumppaneidemme työhön haluavia osatyökykyisiä henkilöitä pääsemään kiinni työelämään, joustavasti omien voimavarojen mukaan. Samalla voimme tarjota yrityksille ja organisaatioille motivoituneita, osa-aikaisia työntekijöitä erilaisiin keikkaluonteisiin ja säännöllisiin työtehtäviin.”
Kenelle EskoTyö sopii?
”EskoTyö on hyvä vaihtoehto heikossa työmarkkinatilanteessa olevalle henkilölle, kun on ollut pitkään poissa työelämästä tai on vain vähän kokemusta työssä käymisestä. EskoTyö on keino työllistyä joustavasti ja omien voimavarojen mukaan, vaikka vain yksi keikkavuoro kerrallaan.”
Mitä vaaditaan tai toivotaan työnantajalta, joka haluaa mukaan työn tarjoajaksi?
”EskoTyötä voivat hyödyntää kaikki työn tilaajat, joita joustava työvoiman rekrytointi kiinnostaa. Tuettu keikkatyö on keino edistää yhteiskuntavastuuta sekä rakentaa tasa-arvoista ja monimuotoista työelämää.”
Miten EskoTyöhön hakeutuminen käytännössä toimii askel askeleelta? Mm. kuka ottaa työnhakutilanteessa yhteyden työnantajaan?
”Mikäli olet kiinnostunut työllistymään EskoTyön kautta, voit ottaa yhteyttä koordinaattoriin tai lähimmän Klubitalosi työvalmentajaan. Tuettu työllistyminen edellyttää, että työvalmentajasi tuntee sinut, jotta voidaan etsiä juuri sinulle sopiva työ. Saat työvalmentajaltasi yksilöllistä ohjausta ja tukea koko työllistymisprosessin alusta loppuun asti. Kontaktoin jatkuvasti erilaisia työtä tarjoavia yrityksiä ja etsin osatyökykyisille sopivia työtehtäviä. Keikkatyöt tulevat näkyville EskoTyön omalle WorkPilots-alustalle, josta voi hakea itseä kiinnostavia työtehtäviä. Valintaprosessissa huomioidaan henkilön vahvuudet ja voimavarat.”
Miten sosiaalietuudet ja EskoTyö sopivat yhteen?
”Keikkatyöt kiinnostavat monia, mutta pelkona on usein Kelan etuuksien katkeaminen ja takaisinperinnät. Työvalmentajan tuki asioiden selvittämisessä ja kokonaisuuden hahmottamisessa onkin merkittävässä roolissa ennen työllistymistä. Selvittely tehdään aina yksilöllisesti ja jokaista etuutta tarkastellaan erikseen, koska palkkatulot vaikuttavat niihin eri tavoin. Riittävällä ennakoinnilla onnistutaan sovittamaan sosiaalietuudet ja työllistyminen EskoTyön kautta yhteen.”
Miten työ hinnoitellaan?
”Tekijälle maksetaan kyseisen alan TES:n mukainen palkkio tai palkka, joka muodostuu työn vaativuuden, kokemuksen ja koulutuksen mukaisesti. On kuitenkin hyvä huomioida, ettei keikkatyöstä maksettava palkkio kerrytä eläkettä. Tuetut keikat ovat kuitenkin hyvä välivaihe työllistymispolulla etenemisessä.”
Miten työnantajan velvollisuudet hoidetaan?
”EskoTyön kautta voi tehdä satunnaisia keikkatöitä tai työllistyä säännölliseen työsuhteeseen. EskoTyö Oy:lle on räätälöity oma verkkoselaimella ja mobiilisovelluksella toimiva WorkPilots-keikkatyöalusta, jossa tekijät voivat hakea avoinna olevia keikkavuoroja. Alustan avulla sopimukset, palkanmaksu ja verot hoituvat automaattisesti ja tehdyt keikat kerryttävät sähköistä CV:tä. Säännöllisessä työsuhteessa EskoTyö hoitaa työnantajalle kuuluvat velvollisuudet kuten palkanmaksun sekä työterveydestä ja työturvallisuudesta huolehtimisen.”
Millaisiin työtehtäviin EskoTyön kautta on esimerkiksi työllistytty?
”Tähän mennessä EskoTyön kautta on tilattu tekijöitä muutto- ja pakkaustehtäviin, keittiöapulaisiksi, siivous- ja kiinteistöhuollon tehtäviin, mediatöihin, arkistointiin sekä tapahtumiin ja tilaisuuksiin apukäsiksi.”
Minkälaisia kokemuksia ”eskotyöläisillä” on ollut?
”Eskotyöläisiltä on tullut ilahduttavan positiivista palautetta. Tässä on yhden keikkatyöntekijän kokemuksia EskoTyön kautta työllistymisestä:
”Lähdin mukaan EskoTyöhön, kun kuulin että heillä olisi webinaarin tekstityskeikka tarjolla.
Itse alustalle liittyminen oli helppoa ja Klubitalon työvalmentaja oli tukemassa alustan käytössä. Alustalle liittyvän pitää olla yhteydessä Klubitalon työvalmentajaan eli työvalkkuun kuten Klubitaloilla sanotaan. Työvalkun kanssa käytiin läpi keikkapalkkion vaikutus eri tukiin, jotta vältytään vaikeilta tilanteilta. Käytiin myös läpi, miten palveluun tehdään CV ja miten tehtäviin haetaan.
Itse työkeikan hakeminen oli helppoa, tehtävään haetaan lyhyellä hakemustekstillä ja alustaan tallennetulla CV:llä. Hakemuksen jälkeen sain puhelun EskoTyön koordinaattorilta ja varmistettiin, että minulla on tekstityskeikkaan tarvittava osaaminen ja saan tukea tarvittaessa. Sain myös neuvoteltua tilaajan kanssa enemmän työaikaa. Keikan aikana tilaajaan sai olla yhteydessä parikin kertaa, mutta alun haasteiden jälkeen työ sujui oikein hyvin. Tilaajalta sai myös hyvää palautetta sen jälkeen, kun työ oli tarkistettu heidän puolestaan.
Kokonaisuudessaan ensimmäinen keikkani EskoTyö -alustalla oli oikein mukava.”
Lue Valoa! -lehden juttuja:
- Miten tunteet tuntuvat kehossa?
- Tekoäly mullistaa median sisällöntuotannon?
- Suomalaisen elokuvaneuvoksen vuosikymmenet
- Pääkaupunkiseudun joukkoliikennevälineiden TOP5
- Harrastukset elämänlaatua nostamassa
- Daido Moriyama – Retrospektiivi: Näyttelyarvio
- Maailman rauhasta ja vähän muustakin
- TARMO MAJAVA
- Lukutoukan päiväkirja