Tehkää sellainen, mihin uskotte
—
Teksti: Aisha Benahmed
Kuvat: Aisha Benahmed, Valon arkisto
”Onhan se nyt hemmetin kova juttu” – 10-vuotiaan mediakollektiivin historiaan mahtuu niin levyjä, illallisia kuin livelähetyksiäkin
– Ensimmäisenä ajatuksena mieleen nousee kiitollisuus ja kiittämisen kulttuuri. En ole missään muualla törmännyt yhtä vahvaan kiittämisen kulttuuriin kuin Mielettömässä valossa, Emmi Vainio sanoo pienen ajatushetken jälkeen.
On kirkas, lämmin keskikeväinen tiistai-iltapäivä. Istumme paahteelta piilossa Mielettömän valon toimitiloissa Helsingin Itäkeskuksessa. Iiris-keskuksen tilat ovat Mielettömän valon viidennet ja toistaiseksi viimeiset. Se, missä tiloissa toimintaa on ollut, osoittautuu yllättävän tärkeäksi, sillä vanhojen toimipisteiden osoitteet (Elimäenkatu, Porvoonkatu, Jämsänkatu ja Hämeentie) pyörivät keskustelussa mukana kuin vanhat ystävät.
Emmi Vainio toimi Mielettömän valon tuottajana alusta asti vuodet 2014–2018, jonka jälkeen puikkoihin astuivat Jouni Tamminen sekä Saija Salonen.
Olemme käyneet nelistään läpi yllättävän yksityiskohtaisesti Mielettömän valon reilua kymmenvuotista historiaa, joka on tulossa päätökseensä kevään 2025 aikana. Toiminnan loppuminen nykymuodossa pistää pöydän hiljaiseksi ja tunnelman haikeaksi.
Sitten puhe kääntyy takaisin alkuvuosiin.
– Emme me [Valon toisen tuottaja Måns Strömbergin kanssa] tienneet, että jotkut asiat, joita teimme, olivat uudistavia tai uutta luovia, Vainio lisää.
Inklusiivinen mediakasvatus terminä ei vielä tuolloin ollut kansan huulilla, mutta sitä toiminta pohjimmiltaan oli ja on yhä: tarkoitus oli tuottaa mediaa ja työskennellä mediaympäristössä sekä törmäyttää erilaisia ihmisiä yhteen saman tekemisen äärelle.
Vainion oma tausta on yhteisötuottamisessa, videossa ja still-kuvassa, Strömbergin taasen radio- ja musiikkipuolella. Kumpikin tuli sote-alan ulkopuolelta, mistä Vainio kertoo olevansa iloinen: työt mietittiin työn kautta. Sillä, millaisia diagnooseja tai muita haasteita osallistujilla oli, ei ollut merkitystä ihmisten kohtaamisen kannalta.
Molemmat ajatukset ovat pysyneet toiminnan peruspilarina läpi vuosien.
– Osallistujalähtöisyys on ollut alusta asti toiminnan keskiössä. Eli että jokainen osallistuu niillä tavoin ja niillä toimintakyvyillä mitä sillä hetkellä on, Tamminen lisää.
Korona stoppasi gaalaillalliset
Mielettömän valon kymmenvuotiseen historiaan mahtuu oikeastaan kaikkea, mitä mediakollektiivilta voi odottaa. Vaikka toiminnan keskiössä oli alusta asti radion tekeminen, toiminta laajeni nopeasti entistä suurempiin audiovisuaalisiin projekteihin kuten Mielenterveysmessujen yhteydessä pyörineeseen Messuradioon sekä Maailma kylässä -festivaaleilta suorana lähetettyyn Kyläradioon. Tuotantohistoriaan mahtuu jopa fyysisiä audiotuotteita, kuten Kalle Salosen ja Kari Tammisen singlelevyjä.
Gaalaillallisiakin ehdittiin järjestää jopa neljästi, kaikki yhteistyössä Lyhty ry:n ja sen alla toimineen Radio Valon (myöhemmin KiviMedia) kanssa. Mieletöntä valoa Lyhdyssä -nimellä kulkeneet illalliset olivat joka kerta iso tuotanto, jossa oli paljon liikkuvia osia, Vainio muistelee.
Lyhty ry:llä oli tuolloin Tähkätien toimitiloissa ravintola- ja keittiöpajatoimintaa. Illallisten menut suunniteltiin yhdessä ravintola-alan ammattilaisten kanssa.
Keittiöstä vastasi kokki Sami Garam, joka on kulinarismin ulkopuolella tullut tunnetuksi stadinnoksistaan ja esimerkiksi Suuri kupla -kilpailun juontamisesta.
Toteutukseen ruoan valmistuksesta lähtien tarjoiluun, musiikkiesityksiin ja koko illallisproduktion taltioimiseen osallistuivat kaikki. Vuosien varrella esiintyjinä olivat muun muassa rap-artisti Paleface, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani -yhtye, Dave Lindholm sekä Yona.
Gaalaillallisten koko paisui vuosi vuodelta suuremmaksi ja suuremmaksi, joten illalliskonsepti päätettiin siirtää Lyhty ry:n tiloista Musiikkitalolle. Siellä illallinen ehdittiin järjestää vain kerran, sillä seuraavana vuonna globaali koronapandemia vesitti kaikki suunnitelmat.
– Illallissuunnitelma oli niin pitkällä, että mainokset oli jo tehty ja muistaakseni ne jo pyörivät mainostauluilla. Sitten tuli ilmoitus, että kaikki pitää perua, Saija Salonen muistelee.
”Tehkää sellainen, mihin uskotte”
Koronapandemia osoittautui lopulta yllättävän suureksi vedenjakajaksi, Salonen lisää. Pandemia vaikutti paitsi Mielettömän valon toimintaan myös siihen, miten aika käsitetään: haastattelun aikana kuulee useasti sanaparit ”ennen koronaa” ja ”koronan jälkeen”.
– Koronan myötä loppui isompi yhteistyö Lyhty ry:n kehitysvammaisten toiminnan kanssa, sillä erillään toimiminen [koronan takia] kesti niin pitkään. Yhteistyö kuitenkin vaatii myös fyysistä läheisyyttä.
Lyhty ry:n ja Mielettömän valon yhteistyön hiipuminen voidaan laskea yhden aikakauden päätökseksi, sillä ilman Lyhty ry:tä ei olisi Mieletöntä valoakaan; juontaapa Mielettömän valon nimikin Lyhty ry:hyn, sillä yhdistyksen alla toimi nykyään KiviMedia-nimellä kulkeva Radio Valo.
Nelivuotisen hankkeen tarkoitus oli yksinkertainen: kehittää ja luoda kulttuuripajatoimintaa, joka tuo yhteen eri kohderyhmiä. Vaikka toiminta sijoittui Sosped-säätiön alle, Lyhty ry oli pääkumppanina hyvin vahvasti toiminnassa mukana.
Jälkeenpäin ajateltuna tavoite oli suorastaan kunnianhimoinen, Emmi Vainio sanoo.
– Perinteisesti sote-kontekstissa on ajateltu, että kohderyhmiä on yksi, ja toiminta suunnataan sille. Tässä hankkeessa haluttiinkin törmäyttää eri kohderyhmät yhteen.
Siitä kertoi Vainion mukaan jo se, että hanketta vetämään palkattiin ihmisiä sote-alan ulkopuolelta. Tuolloin Vainion ja Måns Strömbergin kanssa Mielettömässä valossa työskennelleellä J-P Hietsillalla oli sosionomin koulutus, vaikka hänenkin taustansa oli media-alalla, etenkin musiikki- ja radiopuolella.
Toiminnan suunnitteluun he saivat vapaat kädet. ”Tehkää sellainen mihin uskotte”, ohjeistettiin.
Ja niin kolmikko teki.
Jo mainittujen sekä perustoimintaan kuuluneiden produktioiden lisäksi Mieletöntä valoa osallistui useisiin produktioihin. Oli kyseessä sitten tilaustyö yritysasiakkaalle tai oma sisällöntuotanto esimerkiksi podcastien ja haastattelujen muodossa, kaikesta osallistumisesta päätettiin yhdessä.
Yksi mieleenpainuvimmista isoista produktioista oli It’s Alive Films -tuotantoyhtiön Sekasin-minisarja. Sarjan ensimmäinen kausi pohjaa vahvasti tositapahtumiin, ja Mielettömässä valossa tuolloin mukana olleet olivat kauden tarinan innoittajina sekä produktiossa kokemusasiantuntijoina. Jotkut Valon toiminnassa mukana olleet päätyivät myös työskentelemään tuotantotiimissä.
Vainion näkemyksen mukaan Sekasin oli monella tapaa edelläkävijä: sarjan jaksot ovat lyhyitä, noin kymmenminuuttisia, mikä ei vielä tuolloin ollut sarjoille tyypillistä. Yhtä uraauurtavaa oli kokemusasiantuntijoiden käyttäminen niin tiiviisti tarinan ja miljöön rakentamisessa. Se rikkoi aiempaa ylhäältä alas -tyylistä kerrontaa, jossa joku muu, yleensä asiantuntija tai terveydenhuollon ammattilainen, selittää mitä joku toinen tuntee ja kokee.
Nykypäivänä kokemusasiantuntijuus ylipäänsä on yleistä aiheeseen tai elämänalueeseen katsomatta. Samoin on yleistynyt myös mielenterveydestä, neuroepätyypillisyydestä tai vaikkapa turvallisemman tilan periaatteista puhuminen. Vainio kokeekin, että Mieletöntä valoa oli edelläkävijä sen suhteen, mitä teemoja nostettiin esille: mitään aihetta ei pidetty tabuna.
Kyläradio syntyi vahingossa
Vaikka yhteistyö Lyhty ry:n kanssa hiipuikin, jäljet yhteistyöstä näkyivät toiminnassa pitkään. Yksi konkreettisimmista esimerkeistä on Maailma kylässä -festivaaleilta lähetetty Kyläradio: KiviMedialla oli oma slottinsa pitkään vielä koronan jälkeenkin.
Kyläradio on Mielenterveysmessujen Messuradion lisäksi yksi niistä projekteista, jotka ovat rytmittäneet Mielettömän valon toimintavuotta. Ei olekaan ihme, että Kyläradion nimi vilahtelee Vainion, Salosen ja Tammisen muistelun lomassa tämän tästä.
Kyläradio on ollut yksi opettavaisimmista Valon tuotannoista, Vainio määrittelee.
Yhteistyö Maailma Kylässä -festivaalia pyörittävän Fingon (entinen Kehitysyhteistyön palvelukeskus ry, Kepa) kanssa alkoi 2015. Edellisvuoden ensikokemukset Mielenterveysmessuilta olivat olleet positiivisia, aivan kuten kokemukset aiemmista liveradiolähetyksistäkin.
Itse Kyläradio syntyi kuten niin monet muutkin uudet jutut syntyvät: ilmaan heitetystä umpimähkäisesti ideasta, joka osoittautuukin hemmetin hyväksi.
– Måns tunsi hyvin [festivaalin ohjelmapäällikkö] Johanna Eurakosken, ja mietimme yhdessä, mitä voisimme festareilla tehdä. Joku heitti ajatuksen, että mitäpä jos festareilla olisikin oma radio. Ei sellaista ollut ollut vielä.
Olosuhteet Kyläradiolle olivat enemmän kuin otolliset: festivaalien sydämessä toimiminen tarkoitti sitä, että yleisö oli jo valmiiksi läsnä, ja haastateltavat vieraat yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta olivat jo valmiiksi paikalla, sillä he olivat usein myös puhujina tai esiintyjinä festivaaleilla.
Kyläradion hyvä puoli oli myös se, että produktio taipui moneen, niin liveradioon, juttujen kirjoittamiseen kuin videokuvaamiseenkin. Samalla se toi Mielettömän valon toimintaa tutuksi jo olemassa olevan yleisön ulkopuolelle.
– Tuotannollisesti Kyläradio oli iso projekti, mutta kuitenkin verrattain kevyt tehdä.
Ajankohtaisuuden lisäksi Kyläradiossa toteutui yksi Mielettömän valon peruspilareista: ihmisten törmäyttäminen yhteen saman tekemisen äärelle. Samalla se oli monelle iso oppiraha median tekemisestä.
– Itsensä ylittämisiä tapahtui tosi paljon, sillä kyseessä oli livelähetys. Asioita ei hinkattu miljoonaa vuotta, vaan hommat vedettiin purkkiin ja julkaistiin heti.
Valta vaihtui keväällä 2018
Kyläradiolla oli myös tärkeä osansa vuonna 2018, kun tuottajavalta vaihtui Emmi Vainiolta ja Måns Strömbergiltä Saija Saloselle ja Jouni Tammiselle. Vainio jäi vielä alkuvuodeksi Valoon auttamaan kevään tuotannoissa, jotta siirtymäaika olisi ollut mahdollisimman kivuton.
Ensimmäistä Kyläradiotaan Jouni Tamminen kuvailee tulikokeeksi. Kokemukseksi, joka opetti paljon. Vainion läsnäolosta ja tietämyksestä oli suuri apu, mutta olo oli silti kuin ”olisi ollut paskat housuissa”.
– Muistan, miten olimme Jounin kanssa hukassa monen asian kanssa ja useasti tuumasimme, että pitää kysyä Emmiltä, Salonen hymähtää.
Vainion kärsivällisyys perehdyttäjänä kerää yhä kiitosta sekä Saloselta että Tammiselta. Myös Miikka Vuorinen Sosped-säätiöltä oli tukena etenkin arviointi- ja hallintopuolen jutuissa.
Vaikka Salonen kertoo, kuinka vapauttavaa oli tajuta, että asiat voi ratkoa myös omalla tavallaan, Vainion ja Strömbergin aiemmin tekemä työ Valossa helpotti paljon toimintaan mukaan tulemista. Vähän kuin olisi tullut valmiiseen pöytään, Salonen kuvailee.
– Minusta oli helpottavaa, että [toiminnassa] oli jo olemassa rakennetta ja ryhmiä, eikä meidän Jounin kanssa tarvinnut aloittaa kaiken väsäämistä nollasta.
Ensimmäinen virallinen tapaaminen osallistujien kanssa Porvoonkadun toimistolla on jäänyt Tammisen mieleen. Tapaaminen jännitti.
– Osallistujia oli noin kymmenen. Ajattelin vain, että en ole koskaan aiemmin tavannutkaan näitä ihmisiä ja jo nyt heidän kanssaan olisi keskusteltava siitä, mitä tehdään ja miten tehdään.
Jo hyväksi havaittuja toimintatapoja ei tarvinnut muuttaa, Tamminen lisää ja jatkaa, että toiminta kuitenkin muovautui ajan ja tekijöiden myötä.
– Talousjohtajamme kuvaili meille jossain vaiheessa, että Valo oli ensin banaani, sitten se oli omena ja nyt se on appelsiini. Hedelmänä Valo on pysynyt koko ajan, mutta muoto ja tekemisen tapa ovat vain muuttuneet.
Tiimijako selkeytti toimintaa
Keskustelumme aikana muutoksesta on puhuttu jatkuvasti, mutta ohimennen ja määritelmiä vältellen. Mikä siis on tarkalleen ottaen muuttunut, Jouni Tamminen ja Saija Salonen?
Tapaamisten määrä ainakin, Salonen vastaa oitis.
– Jaoimme tiimit mediakohtaisiksi ja teimme viikkolukkarin. Sen myötä pystyimme keskittymään paremmin itse tuotantoihin eivätkä yhteiset kokoukset venyneet hervottoman pitkiksi, hän sanoo.
Muutoksen tuulet puhalsivat muutenkin: syksyllä 2018 Mielettömän valon porukka piteli käsissään Valoa! -lehden koepainosta, nollanumeroa. Kuten radio- ja videotiimitkin, myös lehtitiimi toimi omana kokonaisuutenaan. Helsingissä ja Tampereella toimineesta radiotiimistä vastasi Hannu Stark.
Vaikka tiimijako selkeytti toimintaa ja loi ennakoitavaa rytmiä viikkoihin, kokee Salonen sen myös syöneen villeyttä ja spontaaniutta.
Emmi Vainio muistelee, että hänen ja Måns Strömbergin aikana Valon toiminta pelasi kulttuurituotannon logiikalla: silloin taotaan, kun rauta on kuumaa ja eteenpäin mennään projekti kerrallaan. Se taasen tarkoitti, että rutiini puuttui.
– On loistavaa, että siihen puututtiin, ja että toimintaan tuli säännöllisyyttä, hän kehuu.
Tulevaisuus on auki, mutta toivoa on
Mutta niin. Vaikka lähes kaksituntinen haastattelumme on sisältänyt rutkasti naurua ja iloisia muistoja, olemme kaikki vähän kuin tekemässä surutyötä: Mielettömän valon historia on mitä todennäköisimmin tulossa päätökseen. Valoa! -lehden historia ainakin on, ja lehti, jota sinä armas lukija pitelet käsissäsi, jäänee viimeiseksi numeroksi.
On viimeisen kysymyksen aika – ja pakkohan sitä on kysyä, kaikesta huolimatta: mitä tapahtuu seuraavaksi?
Huone täyttyy surumielisistä, vaisuista hymyistä. Sitten Salonen vastaa:
– Meillä on suunnitelmia, että räätälöisimme toiminnan pohjalta täsmällisempiä koulutuksia sekä sellaisia toimintamuotoja, mitä voisi levittää ympäri Suomea esimerkiksi kirjastojen hyödynnettäväksi. Kun miettii mediantekemistä, meillä kaikilla on kännykässämme mediantekoväline, mutta harva käyttää sitä siihen.
Syitä on monia, hän luettelee. Voi olla, ettei ihmisiä kiinnosta, voi olla, ettei sitä osata ajatella mahdollisuutena, että ehkä ei ole osaamista.
Medianlukutaito kuitenkin rapautuu. Se taasen rapauttaa luottamusta mediaan sekä yhteiskuntaan, Salonen ajattelee. Yhteiskunnan kannalta ajatellen ihmisiä liimaa yhteen luottamus, ja tällä hetkellä sitä rapauttaa muun muassa kuplautuminen.
– Olimme Emmin kanssa tekemässä StadiTV:lle kuntalais-tv-ohjelmaa, jossa kuntalaiset pääsivät itse tekemään tv-lähetystä videoinserttien ja paneelikeskustelujen muodossa heitä itseään kiinnostavista kuntapoliittisista aiheista, hän muistelee.
Tulevaisuudelta hän toivoo lisää ihmistenvälisiä kohtaamisia ja näkemysten jakamista.
– Ei välttämättä tarvitse edes sanoa ”minä haluan vaikuttaa” vaan riittää, että saa ihmiset paikalle keskustelemaan ja kiinnostumaan aiheista.
Jouni Tamminen on ajatuksineen samoilla linjoilla.
– Olemme aina pyrkineet siihen, että toimintaa ja mediaa tehdään siellä missä on ihmisiäkin; että tehdään asioita, jotka tulevat luettaviksi ja kuunneltaviksi.
Mediasisällön tekeminen saa ihmiset kokemaan osallisuutta ja sitä kautta vaikuttajuutta, hän summaa yhteen.
– Kuinka aktuaalista vaikuttaminen sitten on, sitä en tiedä. Mutta onhan se nyt hemmetin kova juttu, että on toimijana mukana tässä yhteiskunnassa.
Juttua varten on haastateltu myös Måns Strömbergiä sekä kerätty tietoa hänen henkilökohtaisista muistelmistaan.
VALOA! -lehden juttuja
- Tehkää sellainen, mihin uskotte
”Onhan se nyt hemmetin kova juttu” – 10-vuotiaan mediakollektiivin historiaan mahtuu niin levyjä, illallisia kuin livelähetyksiäkin - Matalan kynnyksen mediatoiminta vahvistaa toimijuutta useilla elämän osa-alueilla
Matalan kynnyksen mediatoiminta – tätä lisää! - Kaupunkikuvia
Mika Luukkosen valokuvia kaupunkiympäristöissä - Museo on pop!
Populaarimusiikkia löytää myös museoista. - Runoutta on kaikille – kaikki on runoutta
Runoja voi hyvin kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta ja juuri sillä tyylillä, mikä tuntuu omimmalta. - Taiteen moninaisuuden äärellä
ITE-taiteella viitataan koulutusta vailla olevien, itseoppineiden taiteilijoiden Suomessa tehtyyn, arjen ympäristössä syntyvään taiteeseen. ITE-taide muodostuu sanoista “itse tehty elämä”. - Taide, tie tunteisiin
Taide on pohjimmiltaan aistien kautta välittyvää informaatiota, jonka tehtävänä on viihdyttää tai kauhistuttaa, mutta myös herättää tunteita ja oivalluksia. - Minimakramee-seinäkoriste
Minimakramee-seinäkoriste (salmiakkikuvio rei`illä) - Onko sillä niin väliä?
Sairauteni takia on tullut kokeiltua paljon eri harrastuksia, kun niiden aika on tullut. - Hiihtoa valokuvaamassa
Hiihto on aina talvisin osa elämääni. Ajatus siitä, että nyt olisi erinomaisen hyvä hetki lähteä saamaan vähän hikeä pintaan, saa minut energiseksi ja positiiviseksi. - Edulliset harrastukset – arjen demokratiaa
Harrastukset tuovat mielekkyyttä arkeen ja iloa elämään. Moni harrastus kuitenkin vaatii melkoisen alkusijoituksen esimerkiksi hankittavien välineiden ja pakollisten perehdytysten tai alkeiskurssien muodossa. - Hauskanpitoa Kuplassa
Eräänä lämpöisenä ja kauniina kesäpäivänä kaksi vuotta sitten olin aamulla tapaamassa ohjaajaani. Mietittiin yhdessä ja googlailtiin, mitä voisin sinä päivänä tehdä. Silloin silmiimme osui mainos: Itä-Helsingin kulttuuripaja Kupla; tekemistä nuorille aikuisille.