Hyppää sisältöön

Tule mukaan!

Tule toteuttamaan visiosi työntekijöiden ja muiden osallistujien tukemana. Ilmaiseksi, tsemppaavassa ympäristössä ja hyvillä välineillä!

Tästä mukaan!

Kyläradio 2022. Ryhmäkuva radioteltan ulkopuolelta. Kuvassa yli 10 hymyilevää ihmistä.
Juontajia Kyläradiossa 2022

Mieletöntä valoa -toiminnassa tehdään erilaisia mediatöitä, esimerkiksi lehteä, videotuotantoja, tapahtumien striimausta, radiota, podcasteja. Toiminta on ilmaista, ja tarkoitettu nuorille aikuisille (18-35 v.) jotka kokevat erilaisia, esimerkiksi mielenterveyden haasteita elämässään. Me tarjoamme välineet, sinä pääset tekemään turvallisessa ympäristössä ja kivassa porukassa. 

Osallistu haluamaasi tiimiin!

Mielettömässä valossa sinä osallistujat päättävät, mitä tuotantoja tehdään. Valossa on neljä viikoittaista tiimiä, joissa mediatuotantoja suunnitellaan ja edistetään. Valitse kiinnostuksesi mukaan sinulle sopiva tiimi/tiimit!

Kuvatiimissä keskustellaan omista kuvista ja tehdään kuvausretkiä maanantaisin klo 13-15.

Lehtitiimi on 3-4 krt/v julkaistavan Valoa! -lehden tekijöiden ryhmä, tiistaisin 13-15.

AV-aamussa suunnitellaan mm. videoita, podcasteja, striimauksia ja radiolähetyksiä keskiviikkoisin 10-12.

Elokuvatiimissä touhutaan elokuvan ympäriltä. Käsikirjoitamme ja suunnittelemme omia lyhäreitä. Tiimi valitsee yhdessä, mitä tehdään. Voit osallistua myös etänä. Keskiviikkoisin 13–15.

Työpajoissa harjoitellaan yhdessä eri mediataitoja, esimerkiksi valokuvaamista, kännykkävideoita, editointia, verkkotuottamista, kirjoittamista, animaatioita… Työpajat ovat toiminnallisia eikä aikaisempaa osaamista tarvita. Katso tarkempi ohjelma alta (päivittyvä). Osaan työpajoista voit osallistua myös etänä. 

Joinakin torstai-iltapäivinä vierailemme eri mediakohteissa tai kutsumme median ammattilaisia meille olkkariin kylään kertomaan työstään. Torstaisin 13–16.

Homma toimii myös etänä!

Kaikissa tiimeissä on monenlaisia työtehtäviä, joita voi tehdä myös etäyhteyksin: voit osallistua helposti, vaikka et asuisikaan pääkaupunkiseudulla. Aikaisempaa osaamista ei tarvita, nettiyhteys ja kiinnostus median tekemiseen riittää.

Turvallisemman tilan periaatteet

Toiminnassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita: https://mieletontavaloa.fi/tietoa-meista/turvallisemman-tilan-periaatteet-mielettoman-valon-toiminnassa/

Katso osallitujiemme 2022 tekemä toiminnan esittelyvideo: https://mieletontavaloa.fi/mielettomassa-valossa-mediaa-tehdaan-yhdessa/

Katso, mitä kaikkea toiminnassa tuotetaan:
https://mieletontavaloa.fi/mediaa/

FB ja IG: @mieletontavaloa

Mieletöntä valoa on osa Sosped-säätiötä.

Näin pääset mukaan:

Uudet osallistujat ympäri Suomen ovat tervetulleita! Täytä vain lyhyt esitietokaavake, niin olemme sinuun yhteydessä. Voit myös olla suoraan yhteydessä Jouniin (jouni.tamminen@sosped.fi) tai tulla moikkaamaan meitä toimitukseen ilman ennakkosopimista.

Otamme mielellämme mukaan myös esim. työssäoppijoita, työkokeilijoita ja työharjoittelijoita tilanteen mukaan.

Jos kaipaat lisätietoja, ota yhteyttä Jouni Tammiseen:
jouni.tamminen@sosped.fi tai 050 550 6317

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Graafinen teksti: Turvallisemman tilan periaatteet

Tutustu Mielettömän valon turvallisemman tilan periaatteisiin.