—
Teksti: Mervi Piispanen
Kuva: Matti Koskinen
“Vertaisryhmissä mukana oleminen on antanut minulle ikään kuin hengen ravinnetta – ne ovat minulle kuin Substral huonekasville”
Olin homehtunut kotona muutaman kuukauden vaikeaan masennukseen sairastumisen jälkeen. Välttelin liikkumista julkisilla paikoilla välttyäkseni kertomasta tutuilleni, miksi opintoni olivat keskeytyneet. Olin todella uupunut ja väsynyt kaikkeen. Muistan, kuinka pukeuduin mustiin vaatteisiin ja huppupaitaan, josta saattoi vetää hupun syvemmälle päähänsä. Olin todella outo tapaus – tai ainakin itse tunsin olevani. Kuitenkin alkoi tapahtumaan asioita, jotka auttoivat minua saamaan oljenkorresta kiinni.
Nukuin noin 14-tuntisia yöunia ja päiväunet päälle. Tajusin, että minun oli pakko keksiä jotakin toimintaa arkipäiviksi itselleni, jotta päivärytmini eivät menisi aivan poskelleen. Menin mukaan paikkauntani klubitalotoimintaan. Minut otettiin lämpimästi vastaan ja toivotettiin kahvin ja jonkun herkun kera tervetulleeksi – taisin jäädä sinne sen siliän tien. Klubitalo oli minulle omalla tavallaan pelastusrengas ja paikka, joka auttoi minut siihen, että minulla alkoi olemaan päivissä sisältöä. Ensimmäistä kertaa aikuisiällä aloin saamaan kunnollisia ystäviä. Joidenkin kanssa olin jopa vapaa-ajallakin.
Yksi klubitalon järjestämä reissu oli käänteentekevä mullistus elämässäni. Eräs henkilö kertoi minulle aikuislukiosta. Olin miettinyt, että enää en opiskelisi tutkintoon tähtääviä asioita, vaan keskittyisin esimerkiksi taideasioihin vain omaksi ilokseni. Olin kokenut koulukiusaamista aina peruskoulun alaluokilta ammattikorkeakoululuokille asti. Se oli melkoinen putki, kun sitä helvettiä kesti 20 vuotta. Minulle oli jäänyt kaksista ammattikorkeakouluopinnoista käteen systemaattisesta kiusaamisesta aiheutuneet psyykkiset traumat, turhia opiskelupapereita ja kahdet eriväriset bilehaalarit. Kuitenkin me puhua posmotettiin koko reissu opiskelusta ja niin minun pääni kääntyi: jospa sittenkin aikuislukioon. Lopputulema oli, että kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2016. Jos jonkinlainen aikakone olisi keksitty, voisin palata tuohon aikuislukioaikaan uudelleen.
Olen kokenut teini-iästä saakka kirjoittamisen, piirtämisen ja valokuvaamisen todella voimauttavina tekijöinä elämässäni. Kirjoitin pitkälle aikuisuuteen asti päiväkirjojakin. Hakeuduin mukaan eri järjestöjen tarjoamaan taidetoimintaan. Minut valittiin mukaan erinäisiin luottamustoimiinkin ja koin ne omalla tavallaan mielekkäiksi sekä oloni hyvinkin tärkeäksi. Sain olla sellaisessa porukassa mukana, joka arvosti juttujani ja esittämiäni asioita – ensimmäistä kertaa elämässäni.
Kävimme psykiatrisen kuntoutuspoliklinikan ryhmän kanssa tutustumassa paikalliseen kulttuuripajaan. Ensin ajattelin, että minulla ei olisi aikaa tuommoiselle. Mietittyäni asiaa enemmän tajusin, että tarvitsin jotakin rentouttavaa vastapainoa ja ratkaisukeskeisempää juttua elämääni. Kaikki tekemiseni ja olemiseni oli suurilta osin ongelma edellä menemistä ja aikalailla lääkekeskeistäkin. Monissa paikoissa oli jokseenkin suorittamiseen liittyvää asiaa, mitä en voinut oikeastaan ymmärtääkään. Kulttuuripaja oli ratkaisu moneen asiaan. Kulttuuripajalla on kaikenlaisia kivoja ryhmiä. On musisointia, valokuvaamista, maalaamista, kirjoittamista jne. Tunnelma on kotoisa, kahvi porisee Moccamasterissa ja pulla tuoksuu. Tekemisen ohella voi saada hyvää vertaistukea toisilta kävijöiltä ja vertaisohjaajilta. Hain ja pääsin myös itse vertaisohjaajakoulutukseen. Ensimmäinen ohjaamani ryhmäni oli luovan kirjoittamisen ryhmä.
Kulttuuripajalta sain idean lähteä mukaan Mieletöntä valoa –toimintaan. Päätin lähteä kokeilemaan siipiäni ja kokeilemaan, että pääsenkö vertaistuottajakoulutukseen. Minulle kerrottiin, että Mielettömässä Valossa pääsee tekemään mediaa yli diagnoosirajojen. Myöskin lähtökohtana on se, että ei edetä negatiivisuus edellä. Minusta se oli mahtavaa. Mielettömässä Valossa voi tuottaa videota, radiota, sosiaalista mediaa, valokuvaa ja lehteä. Itse olen mukana radiotiimissä ja lehtitiimissä. Valokuvauksesta olen innostunut niin paljon, että opiskelen tällä hetkellä ammattiopistossa valokuvaamista; kuvatuotantoa ja dokumentaarista valokuvaa. Kulttuuripajalla ohjaan voimauttavan valokuvaamisen ryhmää.
Vertaisryhmissä toimiminen ja mukana oleminen on antanut minulle ikään kuin hengen ravinnetta. Ne ovat minulle yhtä tärkeitä asioita kuin huonekasville Substral. Monenlaisten juttujen tekeminen yhdessä vertaisten kanssa on voimauttavaa ja tuonut minulle myös itseluottamusta.
Tutustu lisää Mervi Piispasen juttuihin: https://mieletontavaloa.fi/tag/mervi-piispanen/
Katso, mitä kaikkea Matti on tehnyt: https://mieletontavaloa.fi/tag/matti/