—
Teksti: Elina Jääskeläinen
Kuva: Julia
Suuri muutto oli tulossa, mutta en halunnut vaivata läheisiä nolostuttavan ison tavaramäärän kanssa (jonka kukaan ei olisi edes uskonut jo puolittuneen kierrätysasemille ennen pakkaamista). Tämä on minun ristini ja kannan sen itse. Toisekseen, olen jokseenkin neuroottinen, enkä pidä siitä, että ihmiset järjestelevät tavaroitani, koska he tekevät sen aina jotenkin oudosti eli väärin. Puolisoni taas ihmetteli kaoottiselta vaikuttavaa säntäilevää kaiken kesken jättävää tyyliäni. Joka tapauksessa, vastoin suosituksia, en pyytänyt lähipiiriä talkoisiin, mutta löysin itseni houkuttelemasta minut aina niin lempeästi maadoittavaa ystävääni seurakseni pakkaushommiin. ”Sinun ei tarvitse tehdä mitään, oikeasti, minua vain jotenkin auttaa kun olet samassa huoneessa ja vaikka luet kirjaa.” Koin tarvitsevani henkistä tukea, jotta kykenen toimimaan vaikealta tuntuvassa tehtävässä. Minä pystyn tähän itse. Jos joku auttaa.
Itseään niskasta kiinni ottaminen on kovin suosittu neuvo. Itsekontrollin puutetta moralisoidaan ja epäonnistuminen nähdään yksilön heikkoutena. Keskustelu itsekontrollista keskittyy yleensä mystiseen tahdonvoimaan, vaikka ympäristön muokkaamiseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen perustuvat itsekontrollin muodot voivat olla jopa tehokkaampia kuin mielensisäiset muodot. Näin väitteli marraskuussa valtiotieteiden maisteri Polaris Koi aiheesta ”An Access Theory of Self-Control: Essays on Self-Control, ADHD, and Stimulant Medication” Turun yliopiston kotisivujen tiedotteen (10.11.21) mukaan.
Väitöskirjassaan Koi esittää, että itsekontrollissa onnistumiselle voi olla lukuisia esteitä. Itseään on helpompi ottaa niskasta kiinni vakaiden ihmissuhteiden ja hyvän taloudellisen tilanteen turvissa. Jokaisella on joskus itsekontrollivaikeuksia, mutta toisilla niitä on enemmän, esimerkiksi ADHD-ihmisillä. Koi peräänkuuluttaa, että itsekontrollin toteutumisessa on kyse oikeudenmukaisuudesta ja saavutettavuudesta. Hän käyttää esimerkkinä tilannetta, jossa rakennuksen toiseen kerrokseen päästäkseen on tiedostettava keino, jolla ylös voi kulkea, ja lisäksi keinon tulisi olla kohtuullisen vaivan rajoissa. Monelle ihmiselle portaat olisivat tällainen keino, mutta sekin edellyttää, että tiedetään, että rakennuksessa on portaat ja vielä tarkemmin, miten niiden luokse pääsee. Kuitenkin esimerkiksi pyörätuolia käyttävälle portaat eivät ole mahdollinen keino ja kainalosauvoja käyttävälle vaiva alkaa olla suhteettoman suuri. Rakennuksen toisesta kerroksesta useammalle saavutettavan tekisi hissi. Samalla tavalla yksilölliset lähtökohtamme ja tilanteemme vaikuttavat siihen, millä keinoin itsekontrolli olisi saavutettavissa. Eniten itsekontrollin esteitä kasautuu heille, joilla on sekä toiminnanohjauksen ongelmia että heikko taloudellinen ja sosiaalinen tilanne.
Ei ehkä tule yllätyksenä, että muutossamme oli lopulta pakko tajuta realiteetit ja antaa lupa rakkaalle ystävälleni pakata, ja hän oikeasti osasi pakata! Olisin ehkä laittanut muutaman tavaran toisin päin, mutta… Totuus on, että emme olisi selvinneet koko muutosta ilman häntä sekä muita läheisiä, jotka hälytettiin paikalle, kun vetelät alkoivat jo olla housuissa. Olen onnekas, kun minulla on elämässäni ihmisiä, jotka kompensoivat heikkoa tahdonvoimaani ja itsekontrollini voi toteutua myös yhteistyössä.
Teksti: Elina Jääskeläinen
Kuva: Julia
