Hyppää sisältöön

Meillä jokaisella on ihmisarvo

Kirjoitukset, Media, Valoa! -lehti

Teksti: Tanja Ilmanen
Kuvat: Matti Koskinen

Artikkeli on osa Kolme näkökulmaa asunnottomuuteen -kokonaisuutta.

Suomessa oli vuoden 2020 lopussa asunnottomana 4341 yksin elävää, 201 perhettä (joissa yli 220 lasta). Pitkäaikaisasunnottomia näistä oli 1054 henkilöä. Ulkona, rappukäytävissä ja ensisuojissa yöpyi 721 henkilöä.  

Vva ry:n ovella polttaa tupakkaa noin 40-vuotias pitkä mies, ja kysyy mitä etsin. Kuultuaan, että olen tulossa tapaamaan muutamaa henkilöä, pyytää hän sisälle kahvittelemaan. Ilmeisesti hän on yksi vertais- ja vapaaehtoistoiminnan Vepan kävijöistä.  

Vva ry eli Vailla vakinaista asuntoa ry toimii asunnottomien edunvalvojana, pyrkii vaikuttamaan lainsäädäntöön ja tarjoaa asunnottomille palveluja ympäri vuorokauden. Vva on alkujaan vuonna 1986 asunnottomien itsensä perustama kansalaisjärjestö.

”Vuonna 1986 Suomessa oli muistaakseni noin 20 000 asunnotonta henkilöä ja sitten perustettiinkin tämä järjestö, jotta ihmiset pääsisivät kohti omia koteja”, kertoo Vva:n viestinnän- ja varainhankinnan vastaava Erja Morottaja.

Hän jatkaa, että perustuslaissa on kohta, jossa sanotaan, että jokaisella ihmisellä on oikeus asuntoon. Kaiken Vva:n toiminnan takana onkin idea, että jokaiselle ihmiselle järjestyisi ihmisarvoinen asuinpaikka kohtuullisessa ajassa. 

Lyhythiuksinen henkilö hymyilemässä

Sisälle Vepaan eli Vva:n päivätoimintaan johtavat raput, jotka vievät vanhan ravintolan tiloihin. Edessä ovat toiset, puiset portaat, joita ainakin osittain on maalattu. Oikealla puolella ovensuussa on lehtiteline, jossa on lehtiä ja esitteitä, muun muassa Apua asunnon hakuun -esite. Myöhemmin selvisi, että tilat toimivat ennen vuoden 2021 alkua ravintolana, mutta toiminta oli kaatunut koronaepidemian takia. 

”Sijaitsimme ennen Sörnäisissä, Kurvissa, joka oli kävijäkuntaa ajatellen hyvä paikka ja ihmiset tiesivät missä olimme”, kertoo Morottaja.

Mutta noin vuosi sitten Vva muutti isompiin tiloihin, joista se joutui lähtemään nopeasti, sillä joitain naapureita häiritsi Vva:n toiminta. Toiminnanjohtajamme Sanna Tiivola ajatteli jo, että hankimme puolijoukkueteltan Dallapénpuistoon, koska emme voi jättää kävijöitämme ilman tiloja. Mutta saimmekin Helsingin Sanomien ja Helsingin Uutisten artikkelien avulla näkyvyyttä, ja eräs isännöitsijä otti yhteyttä kertoakseen vapaista tiloista Itä-Pasilassa. Nyttemmin tilat sijaitsevat Ratamestarinkatu 6:ssa tilapäisesti, ennen kuin rakennus puretaan muutaman vuoden päästä. 

Ovensuun jälkeen on käytävä, jonka molemmin puolin on pöytien päälle aseteltu lihalaatikoita. Niissä on vaatteita, kenkiä, villasukkia ja muitakin käyttötavaroita kuten laukkuja. Rekissä roikkuu lämpimän näköisiä ulkovaatteita. 

”Emme missään vaiheessa sulkeneet oviamme kävijöiltä kun koronaepidemia alkoi ja huomasimme nopeasti, että yksi kansanryhmä unohtui kokonaan sen puhjetessa. Käskettiin olla kotona, mutta missä olet silloin, kun sitä kotia ei ole? Samoin moni julkinen tila sulkeutui. Moni asunnoton menetti mahdollisuuden päästä lämpimään, käydä pesulla, syömässä tai vain istua alas. Täältä saa ruokaa, lämpimän paikan missä olla, vaatteita ja asiointiapua. Lisäksi saa neuvontaa esimerkiksi siitä, miten päästä palveluihin kiinni. Olemmekin äärimmäisen iloisia, kun kävijä ei jää pitkäksi aikaa, vaan pääsee kohti sitä omaa kotia. Kuluneen vuoden aikana esimerkiksi Vepan kävijöistä kymmenkunta on päässyt omiin koteihin. Vva ry:n asumiesneuvonnan ja maahanmuuttotyön kautta vielä useampi”

Erja Morottaja

Käytävä johtaa isoon saliin, josta on näkymät suurelle sohva-alueelle, isoilta näyttäville pesukoneille, pienelle jääkaappialueelle ja pöydille, joiden ääressä voi nauttia vaikka päiväkahvit. Taustalla soi Katujen kuningatar Irinan laulamana. 

Vepan lisäksi Ratamestarinkadulla toimii myös yökeskus Kalkkers, mutta se on auki vain talvikaudella. ”Se ei tarjoa majoitusta, mutta ihmisillä on lämmin paikka, johon tulla yöksi”, kertoo Morottaja.

Yökiitäjässä taas työskentelee yöaikaan kaksi sairaanhoitajaa. He etsivät henkilöitä, jotka ovat kaiken järjestelmän ulkopuolella, eli nukkuvat rappukäytävissä, metsissä tai ostoskeskuksissa. Lisäksi Vva:lla on Liikkuva tuki, josta voi saada apua tai työntekijän mukaan liikkuvien asioiden hoitoon, kuten virastokäynteihin. Vva:lla tehdään työtä myös sen eteen, että ihmiset saisivat tietoa sopivista asumisratkaisuista ja siitä, mihin sosiaaliturvan etuuksiin he ovat oikeutettuja. 

Ison salin sivussa on tiski. Sen takana työskentelee joukko ihmisiä, jotka ovat vertaisohjaajia, itsekin siis asunnottomuutta kokeneita. Morottajan mukaan noin 25 prosenttia heidän työntekijöistään on kokemustaustaisia. 

Morottajan mukaan suurimmat riskit jäädä asunnottomaksi ovat pienituloisilla, maahanmuuttajataustaisilla sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujilla. Pienituloisuus on asunnottomuusriskin aiheuttaja. Yhtenä isona tekijänä Morottaja pitää korkeaa vuokratasoa.

”Yksilön tietyt asiat vaikuttavat toki asunnottomuuteen, mutta meillä on myös yhteiskunnan rakenteissa isoja ongelmia”, lisää Morottaja.

Tietyt kriisit tai muutama kriisi päällekkäin voivat hänen mukaansa lisätä riskiä jäädä asunnottomaksi. Tällaisia ovat esimerkiksi avioerot, työn menettämiset, sairastumiset ja konkurssit. 

Tiskin takana on suuri työhuone. Siellä työskentelee asunnottomien eteen useampi henkilö. Huoneessa on värikkäitä sohvia ja muutama iso taulu, joissa kahdessa on hyvinkin elävät ihmiskuvat. Mahtaakohan kuvissa esiintyä Vepan kävijöitä? 

”Nuoriin, naisiin ja maahanmuuttajiin liittyy vielä hyvin ikävä ilmiö, jota kutsutaan piiloasunnottomuudeksi. He eivät näy asunnottomuustilastoissa”, kertoo Morottaja.

Piiloasunnottomuudessa on kyse siitä, että ihminen asustelee sukulaisten tai tuttavien luona ja nukkuu yönsä usein siellä. Joskus saattaa olla tilanne, että ihminen ei voikaan siellä yöpyä ja joutuu kuljeskelemaan yönsä kadulla.

”Kadulla nähdään, että asunnottomina on yhä nuorempia ihmisiä ja he ovat melko huonossa kunnossa”.

Erja Morottaja
Lyhythiuksinen henkilö katsoo sivulle

Morottajan mukaan monilla heistä on laitostaustaa ja 90-luvun lama näkyy kadulla +/- 30-vuotiaiden tilanteissa.

”On olemassa henkilöitä, jotka ovat pudonneet kaikista turvaverkoista ja se näkyy jo tilastoissakin. Monilla ei ole koskaan ollut edes luotettavaa aikuista, joten järjestelmäänkin luottaminen saattaa olla hyvin vaikeaa.” 

Työhuoneen vieressä on pimeä tila, jossa on suuri pöytä. Se on tumma ja siihen mahtuu istumaan ainakin kahdeksan henkilöä ympärille. Tila taitaa toimia henkilökunnan keittiönä, sillä siitä kävelee usein joku läpi tai ohitse. 

Asumispalveluyksikkömallissa on tarkoituksena, että ihmisellä on vuokrasopimus sekä avaimet asuntoon eli kukaan ei joudu asumaan edes kimppakämppä-tyyppisissä ratkaisuissa. Lisäksi on henkilökunta, joka antaa tukea asumiseen. Tuen tarve määritellään jokaisen kohdalla erikseen ja jotkut jatkavatkin asumispalveluyksikön jälkeen kohti itsenäisempää asumista, joka toisille on loppuelämän koti. Yksi kahdesta Vva:n asumispalveluyksiköstä on nimeltään Sällikoti, jossa asuu entisiä pitkäaikaisasunnottomia. 

Puiset portaat narisevat jalkojemme alla, kun kävelemme Morottajan perässä takaisin ovensuuhun, jossa hänet kuvataan. Ikkunasta tulvii valoa, eikä pelkkää sumua. 

Morottaja kertoo entisestä työstään kaupallisella ja viihteellisellä media-alalla. Hän työskenteli siellä noin 20 vuotta, ennen kuin aloitti työnsä asunnottomien parissa.

”Tykkään tästä työstä, koska saan vaikuttaa viestinnällä päättäjien suuntaan. Kannanottoja ja sellaisia, mutta myös suoraa viestintää kävijöiden kanssa. Asunto on jokaisen ihmisen perusoikeus ja jos pystyn tekemään jotain tuon asian eteen, teen sen mieluusti”, täsmentää Morottaja. 

Ulkona kaksi miestä on lähdössä liikkeelle pyörillä, tupakat suussaan. Onkohan heillä yösijaa? Saivatkohan he syötyä tarpeeksi? 

”Ihmiset lahjoittavat paljon vaatteita, yritykset lahjoittavat jonkun verran ja jotkut vaatteet ostamme, kuten alusvaatteet ja sukat.” Lahjoittajille Morottaja antaa vinkin: ”Anna sellaista minkä itsekin kelpuuttaisit päällesi, sillä meillä jokaisella on ihmisarvo”. 

Matkalla kotiin pohdin äskeistä tapaamista. Olo on ahdistunut ja hieman itkuisa. Toivottavasti Vva:n työntekijät saavat vaikutettua päättäjiin, eikä kenenkään tarvitsisi elää pelossa. 

Jutussa käytetyt lähteet: Asunnottomat 2020, selvitys 2/2021, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. 

Lue lisää Valoa! -lehden juttuja