Hyppää sisältöön

Hauskanpitoa Kuplassa

Kokemustarinoita, Media, Valoa! -lehti

Hauskanpitoa Kuplassa. Kuvassa taideteoksia.

Teksti: Lyyti Pitkänen 
Kuvat: Maiju Niemelä, Roope Rauta 
Verkkotaitto: Mikael Muilu

Eräänä lämpöisenä ja kauniina kesäpäivänä kaksi vuotta sitten olin aamulla tapaamassa ohjaajaani. Mietittiin yhdessä ja googlailtiin, mitä voisin sinä päivänä tehdä. Silloin silmiimme osui mainos: Itä-Helsingin kulttuuripaja Kupla; tekemistä nuorille aikuisille.  

Selvisi, että pääsisin sinne suoralla bussilla, ja päätin rohkeasti lähteä kokeilemaan onneani.  Eksyin matkalla, mutta lopulta päädyin paikalle ja pääsin heti kahvikupillisen jälkeen mukaan retkelle Ilon pilke -tapahtumaan. Minulla oli hauskin iltapäivä pitkään aikaan! 

Martta esittelemässä Kuolan toimintaa.

Tämän ensimmäisen hetken jälkeen olen päässyt osallistumaan uskomattoman moneen mukavaan tekemiseen. Olemme vierailleet museoissa, käyneet teatterissa, Suomenlinnassa ja grillaamassa Uutelassa sekä retkellä Kouvolassa (jossa pääsimme kokemaan jälleen 90-luvun: siellä oli vielä Rosson raastepöytä ja Tiimari!). Kerran teimme pihalle jopa lumilyhdyn! 

Olen tehnyt käsitöitä; ristipistoista olen erityisesti innostunut. Lisäksi olen maalaillut, kirjoitellut paljon, saanut keskusteluapua haastaviin tilanteisiin sekä ihan vain hengaillut.  

Kuvassa tapahtuu taideteoksen maalaamista vesiväreillä.

Syksyllä 2022 kävin vertaisohjaajakoulutuksen, ja sen myötä olen saanut ihanan mahdollisuuden ohjata omaa runoryhmääni, Sanasukellusta! Vaikka se on välillä ollut raskastakin, olen nauttinut siitä suuresti. Olen saanut tukea minäpystyvyyden tunteelleni ja kokea, että on minustakin johonkin! Olen päässyt myös esittelemään Kuplan toimintaa eri toimijoille. 

Kuplaan on aina valtavan kiva ja tervetullut olo tulla: aina tervehditään iloisesti ja kysytään mitä kuuluu. Toisten kävijöiden ja ohjaajien kanssa on hyvä jutella, ja ikinä ei tarvitse istua yksin tuppisuuna, ellei sitten halua niin tehdä. Aina voi vaikka vain käpertyä sohvannurkkaan teemukin kanssa. Tai sitten voi tehdä TikTokkiin teenmaisteluvideon!  

Kuplassa saat tuntea itsesi tärkeäksi.  

Uusimmat Valoa!-lehden jutut