Hyppää sisältöön

Mistä kaikesta puhumme, kun puhumme rakkaudesta?

Kirjoitukset, Media, Valoa! -lehti

Teksti: Niina Vasara 

Kuva: Alex Lhuissier Hernández 

”Rakkaus on ruma sana”, laulaa Ismo Alanko samannimisessä kappaleessaan ja vertaa sanaa jopa kirosanaan. Myönnettävä on, että tämä suomen kielen sana ei ole äänteellisesti kauneimmasta päästä. Voisiko se olla syy sille, miksi suomalaisilla on aika korkea kynnys sanan käyttämiseen? Ainakaan se ei solju suusta yhtä sujuvasti kuin vastineensa englannin love, saksan liebe ja monille slaavilaisille kielille yhteinen ljubov. Kolme edellä mainittua sanaa juontavat kaikki juurensa kauas yhteiseen indoeurooppalaiseen alkukieleen, jota puhuttiin Euroopassa 4500–2500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Sanakirja Oxford languagesin mukaan samaa perua on ikivanha sanskritin kielen sana lobha, joka merkitsee halua ja toisaalta ahneutta. Soinnikas on myös latinalaista alkuperää oleva espanjan ja portugalin kielessä sellaisenaan esiintyvä amor, joka ranskan kielessä on saanut muodon amour ja italiassa amore. Pehmeästi ääntyvät myös esimerkiksi arabian al-hub ja swahilin upendo. Japanin kielen epäitsekästä ja ikuista rakkautta merkitsevä ai taas on helppoudestaan huolimatta merkitykseltään niin painava, että japanilaiset osoittavat tunteensa usein ennemmin tekoina kuin sanoina. Kuulostaa aika tutulta! 

Kaksi ihmisen siluettia ja sydämet.

Onko suomen kieli siis täysin yksin kulmikkaan rakkaus-sanansa kanssa? Wikipedian sisarprojekti Wiktionaryn verkkosanakirjassa sanojen käännöksiä on helppo vertailla, ja vaikkei olisi koskaan ollutkaan kiinnostunut etymologiasta, yhteyksiä on helppo huomata. Yllättävää samankaltaisuutta löytyy romanian kielen sanasta dragoste, mutta tästä huolimatta se ei näytä olevan mitään sukua suomen kielen vastineensa kanssa. Sen alkuperä on protoslaavinkielisessä sanassa, joka merkitsi kallista tai arvostettua. Kovia äänteitä löytyy myös länsinaapurista: ruotsin kärlek, jonka vastine muissa pohjoismaisissa kielissä toistuu melko samantapaisena, ei sekään ole pehmeimmästä päästä. Sanan etuosa kär voidaan johdattaa latinan kielen sanaan carus, joka merkitsee jotakuinkin samaa kuin englannin kielen dear. Huomionsa saakoon tässä kohtaa islannin kielestä löytyvä omaperäisempi gootin kieleen pohjautuva rakkaus-sana ást, jolla on muinaisyläsaksan ja anglosaksin puhujien keskuudessa ollut merkityksenään esimerkiksi suostumus, ystävällisyys, ilo, mielihyvä ja kiitollisuus. 

Mistä kummasta suomen rakkaus-sana sitten on kotoisin? Kielikello-verkkosivuston mukaan sanan todennäköinen alkuperä on kantagermaaninen sana frakaz (joskus myös muodossa frekaz), jolla on ollut melko alkukantaiselta kuulostavat merkitykset ahne ja himokas. Oman mielitiettynsä haluaa usein omistaa kokonaan, joten tällainen yhteys on melko ymmärrettävä. Muihin nykykieliin samasta frakaz-juuresta polveutuneet sanajälkeläiset tarkoittavat tosin nykyään jotain ihan muuta: hollanninkielen vrek merkitsee saitaa ja saksan frech kuritonta. Karjalan kielissä rakas-sanalla on edelleen paikoittain säilynyt merkityksenään myös innokas ja ahne. Karjalan kielissä rakkautta on nimitetty sanalla suvaitšus (myös suvaiccus), joka luonnollisesti tuo mieleen suomen kielen sanan suvaitsevaisuus. Suomessa ja joissain sen lähisukukielissä esiintyy myös sana lempi, joka on säilynyt meillä runollisena rinnakkaissanana ja arkikäytössäkin ainakin sanassa lemmikki. Lempi on rakkautta vanhempi: se on esiintynyt jo muinaissuomessa, jossa sitä pidettiin jopa jonkinlaisena taikavoimana. Sen mahdollinen merkitys on alunperin ollut lämpö ja tuli. Lähisukukielistä saatamme tuntea myös viron sanan armastus. Se on muinasgermaaninen lainasana, jonka alkuperäinen merkitys on ollut raukka tai säälittävä. On tietysti totta, että tärkeä ihminen herättää meissä erityisen hoivaamisvietin ja halun auttaa. 

Eri kieliperheiden ja kielten rakkaus-sanojen taustalla olevia merkityksiä voi ajatella niitä käyttäneiden ihmisten elämän arvoina ja ajatuksina tunteen takana. Jos rakkaus-sanan käyttäminen tuntuu liian vaikealta tai voimakkaalta, tunteensa voi sanoittaa toisinkin, ja samalla ikään kuin palata tutkimaan merkityksiä sanan juurilla. Miten olisi vaikkapa ”olen kiitollinen siitä, että olet elämässäni”, ”olet minulle tärkeä” tai ”teet minut iloiseksi”? Kiistämättömiä esimerkkejä välittämisestä! Näinkin suuren sanan perimmäisen tarkoituksen määrittää lopulta jokainen sanoja itse itselleen, ja sen takana olevia tunteita ja ajatuksia on varmasti yhtä monia kuin sanan käyttäjiäkin. 

Teksti: Niina Vasara

Lue Valoa! -lehden juttuja: