—
Teksti: Arttu Holm
Kuvat: Joan Kesänurmi
Verkkotaitto: Petra Virtanen
Koska arki voi varsinkin elokuvissa olla käytännössä lähes mitä vain, kelle vain, en pysty tässä kirjoituksessa käsittelemään yksitellen kaikkia, esimerkiksi yhteiskunnallisia, etnisiä, yleismoraalisia, poliittisia, maailmankatsomuksellisia teemoja.
Elokuvat ja niiden henkilöhahmojen arki saattavat vaihdella paljon esimerkiksi, mihin genreen ne kuuluvat, milloin ja minkälaisissa kulttuuri-ilmapiireissä, yhteiskunnissa sekä ajassa ne on tehty.
Esimerkiksi 1950-1960-lukujen amerikkalaisissa romanttisissa komedioissa on ollut tyypillistä, että henkilöhahmoina esitetään tuon aikakauden yleisen amerikkalaisen kulttuurin hyvin stereotyyppiset vaaleaihoiset mies ja nainen. Mies kuvataan usein enemmän ja vähemmän nokkelana, menestyvänä (usein liikemiehenä yms.) sekä hirveän karismaattisena, hillittynä ja komeana ja nainen sitä vastoin kauniina, herkkänä, hupsuna, toisinaan myös nokkelana, kuuliaisena sekä niin sanottuna “kunnon tyttönä”. Usein henkilöhahmoilla on jonkinasteinen ongelma, minkä kautta he tutustuvat ja mahdollisesti alussa ärsyyntyvät toistensa seurassa. Tilanne kuitenkin lopulta kehittyy flirttailuksi ja pian palavaksi rakkaudeksi, missä nainen heittäytyy miehen syliin huudahtaen: “Oi Richard! Olen niin heikko. Pitele minua!” Tällaisissa elokuvissa on usein onnellinen, ällön romanttinen loppu tai sitten pariskunta ei saakaan toisiaan, vaan toinen esimerkiksi kuolee tai häipyy syistä x ja y. Näin elokuva päättyi ikuiseen tappiin asti katsojan naamalle hierottuun dramaattiseen tuskaan ja raskaaseen suruun. Sivuhahmot olivat tyypillisesti miehen vekkulimainen ulospäinsuuntautunut luottoystävä ja naisella tämän siskot, tädit ja äiti, ystävättäret yms. Lähtökohtaisesti kaikki tarinan kannalta merkittävät hahmot ovat vaaleaihoisia.
Jos elokuva kertookin esimerkiksi Science Fictionin (sci-fi) keinoin esimerkiksi jostain yhteiskunnallisesta/maailmanlaajuisesta dystopiatulevaisuudesta, missä zombit ja ydinsodat ovat tuhonneet maailman, milloin mistäkin syystä ja miten pitkä aika sitten milloinkin. Tällaisissa elokuvissa henkilöhahmojen arki saattaa näyttäytyä oikeastaan ihan minä vain, esimerkiksi jatkuvana selviytymiskamppailuna ja sen mukanaan tuomana päivittäisenä, nihilistisenä selviytymiskamppailuna.
Jos kyseessä onkin realistinen maailmankuva tavallisen kaduntallaajan silmin, niin valitettavan usein amerikkalaisissa elokuvatuotannoissa henkilöhahmot eivät kulje lain ja/tai yhteiskunnan arvostetummalla puolella. Muualla maailmassa, etenkin Euroopassa, elokuvan arkikuvaus on usein realistisempaa sekä vähemmän parjaavaa, eikä sorru tekemään jälleen uutta kylmän melankolista rikoskertomusta.
Länsimaisissa elokuvatuotannoissa on jo hyvin pitkään ollut tapana käyttää huomattavasti enemmän vaaleaihoisia hahmoja kuin esimerkiksi afrikkalais- tai aasialaistaustaisia. Mikäli muita kuin valkoisia näyttelijöitä on kuitenkin käytetty päärooleissa, on heidät usein castattu pitkälti poliittisin motiivein kantaaottavampiin rooleihin, ellei kyseessä ole viihde-elokuva kuten joku toiminta- tai supersankarimättö. Etnisiin vähemmistöihin (sekä suurimmalta osalta kaikkiin ei-valkoisiin) on usein suhtauduttu vähättelevästi castaamalla heitä hyvin usein buustaamaan jälkeen mainittuja. Toki poikkeuksiakin on löytynyt. Genre-elokuvissa sankareina nähdään ei-vaaleaihoisia useammin kuin taiteellisissa art house -draamoissa. 2010-luvulla on länsimaisissa elokuvissa alkanut näkyä huomattavasti enemmän ei-vaaleaihoisia päähenkilöitä, minkä voi varmastikin tulkita myös yhteiskuntien kehittymisenä.
Miehet ovat arkielokuvissa yleisimmin edustettuina kuin naiset. Toisaalta myös naisten näkökulmia on tarkisteltu elokuvan historiassa, tosin useinmiespuolisten elokuvan tekijöiden näkökulmasta. Miespuoliselle elokuvahahmolle arki näyttäytyy usein voitontahtona, yleisenä tekemisenä, taisteluna sekä juoksukisana läpi tulen ja jään, kun taas naiselle todella usein (etenkin yli 30 vuotta vanhojen elokuvien kohdalla) äidillisyyden, uhriaseman, herkkyyden, viattomuuden, vastuullisuuden, hyvyyden yms. tavoilla tai niitä sivuten.
Elokuvien arkikuvaus voi näyttäytyä (esimerkiksi genre-elokuvissa) myös paljon hardcoremmasta perspektiivistä. Esitetään esimerkiksi zombie-apokalypsi, missä “vain vahvin selviytyy” -mentaliteetti elää ja voi hyvin. Tällaisissa elokuvissa tilanteen vahvin voikin kuulua oikeastaan mihin vain etniseen, yhteiskunnalliseen tai sukupuoliseen ryhmään yli tottuttujen roolitusten.
On olemassa myös paljon elokuvia, joissa pyritään murtamaan vaikkapa kovin perinteisiä roolituksia ja ajattelutapoja, kuten The Danish Girl, jossa mieheksi kasvatettu sankari löytää tukahdutetun feminiinisyytensä ja hakee lopulta sukupuolenkorjausleikkausta. Tai esimerkiksi Dario Argenton muuten niin graafisen verisissä, misogynistisissä maailmoissa esitetyt transsukupuoliset hahmot, joita ei moralisoida trans-sukupuolensa takia, vaan heidän olemassaoloaan halutaan saattaa ihmisten tietoisuuteen.
Yksi hyvä esimerkki elokuvien sukupuoliroolien tarkastelusta ja satiirisoinnista on tietenkin The Rocky Horror Picture Show, joka vetää mutkat uusiksi niin seksuaalisuuteen, sukupuoleen tai esimerkiksi minäkuvaan liittyvien teemojen osalta. Suomesta esimerkiksi voidaan nostaa Ei kiitos -elokuva, jossa suorittavan ja nautiskelevan sankarin roolissa nähdäänkin keski-ikäinen nainen, elokuvan miehen ollessa herkkä ja arka hissukka.
Kaikkien näiden lisäksi on elokuvateollisuus antanut meille lahjan nimeltä Ellen Ripley (Alien-elokuvasarjan sankari, jota esittää Sigorney Weaver). Hän on toisaalta tunteva, toisaalta äidillinen, toisaalta badass -mättömuija ja samanaikaisesti konservatiivinen xenofoobikko, jolle Alien-elokuvissa kehittyy melkeinpä elämäntehtäväksi tuhota Xenomorphit täysin, viimeistä Facehuggeria myöten.
Tietenkin erilaisia arkikuvauksia löytyy myös hahmoista, jotka eivät edes ole ihmisiä kuten esimerkiksi vampyyrit, ihmissudet ja zombit. Elokuvassa Warm Bodies on zombeja inhimillistetty kuvaamalla heitä sairaina, jotka voi parantaa viruksesta rakkauden voimalla. On kuvattu myös vampyyrien ja ihmissusien keskinäistä kilvoittelua sekä toisinaan myös balanssia yhdessä ihmisten kanssa kuten elokuvassa Underworld tai Twilight-sarjan elokuvissa.
Sitten meillä on tietysti Harry Potter -elokuvien arki, joja suurimmalta osaltaan sijoittuu kuvitteellisen Tylypahkan velho- ja noitakouluun. Pottereissa seurataan yli kymmenen vuotta päähenkilöiden sekä näiden ystävien, opettajien ja muiden läheisten tarinaa eri vinkkeleistä. Ja voihan arki elokuvissa näyttäytyä vaikkapa Japanissa Godzillan änkeröinnin ja muiden hirviöiden painimatseina ja ihmisten sopeutumista arkeensa kaiken tuon ohella, jättiläisten jaloissa.
Maailmassa on todella paljon elokuvia sekä aiheita, mistä ne voivat kertoa sekä minkälaista arkea niiden maailmoissa eletään. Artikkelini on siis vain pieni kurkistus siitä, millaisena olen itse huomannut arkea ja eri toimijoita niissä usein kuvattavan.
Lue lisää Valoa! -lehteä
- Daido Moriyama – Retrospektiivi: Näyttelyarvio
- Maailman rauhasta ja vähän muustakin
- TARMO MAJAVA
- Lukutoukan päiväkirja
- FIFA:n MM-kisakriisi
- Kulttuuri hyvinvoinnin tukena
