—
Teksti: Toni Järvinen
Kuvat: Olivia Calvert
Varoitus: Juttu sisältää väkivallan kuvauksia ja sosiaalista hyväksikäyttöä. Nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.
Opin nuorena, että ilkeys ja korruptio ovat synonyymejä voimalle ja vaikutusvallalle. Totta kai asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Mutta mitä ikänsä kiusattu peruskoululainen voi päätellä nähdessään kiusaajien nauttivan suosiosta? Aivan kuin heidän huono käytös palkittaisiin?
Tietenkin helpotti nähdä nuo samat tyypit vuosia myöhemmin. Heidän elämä roskiksessa. Huumeet, rikokset ja mielenterveysongelmat olivat heille arkipäivää. Olin voittanut. Eikö niin? Minullahan meni niin hyvin, koska kävin töissä ja rajoitin juomiseni viikonloppuihin. Kiire on loistava tapa maskeerata tunteet. Työpäivän jälkeinen väsymys on siunaus, joka ei antanut tilaa ajatuksille. Elämäni liikkui, kuin kone. Valmiiksi kirjoitettu näytös.
Tylsistyminen oli kuitenkin vain yksi monista ongelmistani. Nuoruusvuoteni olivat ohjelmoineet käytökseni varsin alistuvaksi ja se alkoi näkyä elämässäni. Tunnollisuuteni muuttui taakaksi harteillani, eikä kunnioitus painanut samalla tavalla vaa’an toisella puolella. Mitä suostuvampi olin auttamaan muita, sitä enemmän minua käytettiin hyväksi. Kaidan polun säpinät eivät luoneet jännittäviä tarinoita kerrottavaksi. Hyvät teot ja moraali eivät taanneet vastakaikua.
Päivä päivältä muutuin katkerammaksi, koska en osannut sanoa ei. En uskaltanut seistä selkä suorana, koska olin silloin altis osumille. Viehtymykseni aggressiivisiin omaa etuaan ajaviin henkilöihin kasvoi samalla, kun oma itsekunnioitukseni kärsi. Ikävät ja jopa nöyryyttävät kokemukset ihmisten kanssa muovasivat minäkuvani hyvin negatiiviseksi. Eristynyt hyypiö. Niin arvoton, etten kelvannut mihinkään tai kenellekään. Olin väärässä.
Ystävystyin ihmiseen, joka edusti kaikkea sitä voimaa, jonka tunsin puuttuvan itseltäni. Tapasin Jannen. Hän on ikäiseni nuori kaveri. Hyvin itsevarma. En voinut ymmärtää, miksi hän oli niin ystävällinen. Hänellä tuntui olevan kavereita, minne ikinä hän menikään. Miksi hengata minun kanssani? Hän kertoi aina puolustavansa ystäviään ja oli ollut lukuisissa tappeluissa sen takia. Tässä vaiheessa itsetuntoni oli niin alhainen, etten kyseenalaistanut mitään. Omassa mielessäni kaikki ihmiset olivat minua parempia, tiesivät enemmän ja olin itse mukana porukassa jonkin oudon sattuman kautta. En kysynyt tärkeitä kysymyksiä tai lukenut vaaran merkkejä.
Jannella ei ollut asuntoa, hän sen sijaan yöpyi kavereidensa sohvilla. En ollut huolissaan, kun hän ensimmäisen kerran piikitti huumeita edessäni. Joskus Janne kysyi voisiko hänen äitinsä siirtää tililleni rahaa, jotta hän saisi käteistä. En kysynyt, miten hän oli sotkenut raha-asiansa. Kuva voimasta alkoi hieman rakoilla, kun kuulin hänen huutavan 80-vuotiaalle isoäidilleen, kun hän ei saanut haluamaansa. Sain itsekin kuulla arvostelua. Janne kertoi minulle, miten annoin muiden ihmisten kohdella minua kuin koiraa. Hän oli oikeassa monessakin asiassa, mutta keskityin hänen ainoaan luonteenpiirteeseen, joka edusti minkäänlaista voimaa. Aggressioon. En katsonut kokonaisuutta huonon itsetuntoni takia. Lopulta logiikka alkoi kuitenkin pelata. En kokenut enää olevani hänen ystävänsä. Olin ottanut elämääni väkivaltaisen ja arvaamattoman ihmisen, jonka oma perhe pelkäsi häntä. Olin muuttunut itsekin hengattuani vuoden Jannen ja muiden ongelmanuorten kanssa. Olin vainoharhaisempi. Näin ihmiset eläiminä, joiden jokaisen teon takana oli itsekäs motiivi. Olin nopeasti ajautumassa tilanteeseen, jossa en voinut enää pitää etäisyyttä tähän maailmaan.
Janne oli kysynyt minulta, voisiko hän asua luonani jonkin aikaa. Tietysti vastasin kyllä, koska olin kiltti. Joka ikinen solu kehossani huusi minua vastaamaan kieltävästi, mutta omaa luonnettaan vastaan ei voi mitään. Olin niin suostuva. Janne ei ollut onneksi vielä asettunut kämpilleni pysyvästi. Kirosin silti tilannetta mihin olin itseni laittanut. Lopulta sain itsekin kokea ystäväni väkivaltaisen luonteen. Hän oli hengaamassa muiden luusereiden kanssa erään Ilarin kämpillä (ei sillä että olisin sen parempi). Minut oli kutsuttu ja koko matkan ajan mietin, miten katkaista tämä ihminen elämästäni.
Saapuessani kämpille näin Jannen, joka piteli veistä toisen ihmisen kurkulla. Tiesin viinan sekoittavan hänen päänsä. Kukaan tilanteessa ei ollut tehnyt Jannelle mitään pahaa. Se oli puhdasta raivoa ja vainoharhaisuutta. Asunnon isäntä Ilari pyysi minua tekemään jotakin. Minulla ei ollut vaihtoehtoa. Janne ehti lyödä uhriaan pari kertaa. Veitsi oli samassa kädessä, mutta onneksi se vai nirhaisi uhria kaulasta. Menin tilanteeseen väliin ja onnistuin ottamaan veitsen pois Jannelta. Puhuin hänelle rauhallisesti ja nappasin veitsen samalla hänen kädestään. Kaikki muut paitsi minä juoksivat karkuun kämpiltä samalla, kun Janne alkoi tuhota kaikkea ympärillään. Telkkari, kaiuttimet, keittiön ikkunat, astiat, kuistin portti…
Yritin rauhoitella häntä. Hän töni minua uhkaillen. Aloin ärsyyntyä. Kysyin häneltä meneeko homma nyt näin? Hän löi minua leukaan. Lyönti ei tiputtanut minua tai saanut minua käpertymään pelosta. Se vapautti minut, koska sain vihdoinkin syyn katkaista välit. Painin Jannen maahan ja sain hänet taltutettua siihen asti, kunnes poliisit tulivat ja veivät hänet putkaan. Tilanteessa oli paljon hyvää, riippuen miten sitä katsoo. Näin ystäväni hulluuden täysissä mitoissaan. Osoitin rohkeutta ja kyvykkyyttä toimia laskelmoivasti pahassa tilanteessa. Pieni ääni sisälläni salli minun tuntea itseni vahvaksi. Pystyin myös katkaisemaan välit Janneen selittelemättä sen enempää. Olin vapaa, enkä enää antaisi ihmisten vetää minua mukaan ongelmiinsa.
Olen tavannut hänet pari kertaa tapauksen jälkeen. Hänen huumeiden käyttönsä on päivittäistä. Hän majailee ihmisten luona, jotka ovat pettäneet hänen luottamuksensa monta kertaa, koska yöpaikat ovat vähissä. Hän kyselee, voisiko hänen äitinsä siirtää rahaa tililleni. En enää suostu sellaiseen. Hänen repussaan kilisee rautaputki ja muita aseita. Hän ei juo enää viinaa, mutta olut maistuu kyllä. Nyt en ole kuullut hänestä viikkoon. Yhteiset tuttavat eivät edes halua tietää hänen asioistaan. Tämä on henkilö, jonka luonnetta ihailin. Myönnän, että opin häneltä paljon. Tapasin hänen seurassaan paljon ihmisiä, joiden elämästä on kadonnut kaikki toivo. Näin miten pelko ja manipulointi ovat joillekin arkipäivää. Kyynisyyteni muuttui lopulta karaisevaksi kokemukseksi. Opin, että voima on hyödytöntä, jos se tuhoaa kaiken muun ympäriltään. Aggressiolla on paikkansa, jos sen tarkoitus on hyvä.
Tiedän myös, että liika empatia ylikuormittaa ihmisen. Asiansa pilanneilla ihmisillä on ollut yhtä monta mahdollisuutta parantaa elämäänsä, kuin heillä on selityksiä itsetuhoiselle käytökselleen. Jos kokemukseni tuovat minulle minkäänlaista vahvuutta ja viisautta, haluan sen vaikuttavan positiivisesti itseeni ja ympäristööni. Kenenkään ei tarvitse vihata päihteiden ongelmakäyttäjiä, mutta ei ole myöskään kenenkään vastuulla huolehtia toisen aikuisen ongelmista. Voin pelastaa ihmisen hengen kerran, mutta jos hän hengailee saman puukonheiluttajan kanssa jatkossakin, en jää odottelemaan seuraavaa väkivaltatilannetta. Taidan nyt viettää suurimman osan ajastani omissa oloissani. Ihmisten käytös on vähintäänkin hämmentävää.
Lue lisää Valoa! -lehden juttuja
- Daido Moriyama – Retrospektiivi: Näyttelyarvio
- Maailman rauhasta ja vähän muustakin
- TARMO MAJAVA
- Lukutoukan päiväkirja
- FIFA:n MM-kisakriisi
- Kulttuuri hyvinvoinnin tukena