Anteeksi antaminen itsehoitomenetelmänä

Kirjoitukset, Media, Valoa! -lehti

Kuva: canva.com

Kun on oppinut antamaan anteeksi toisille, on helpompi uskoa itsekin saavansa anteeksi omia virheitään. Tämä vähentää oman itsen stigmatisointia ja luo suhteellisuuden tajua. Kun ei enää soimaa itseään, vaikka olisi tullut mokanneeksi tai tahtomattaan loukanneeksi toista ihmistä, on elämä tyydyttävämpää ja antoisampaa. 

Anteeksi antamalla auttaa siis samanaikaisesti sekä itseä että konfliktin toista osapuolta. Kun ei enää syyllistä itseä eikä muita ihmisiä kohtuuttomasti, voi löytää turvallisen ja rauhallisen olotilan. Silloin kykenee helpommin rakkaudelliseen kohtaamiseen muiden ihmisten kanssa. Sen avulla voi ylläpitää mielen tasapainoa ja parantaa mielenterveyttä.

Anteeksi antaminen auttaa myös psyykenongelmien kanssa kamppailevia ihmisiä. Monien mielensairausdiagnoosien oireisiin liittyy pelkoa, ahdistuneisuutta ja tuskaa, joka on syrjityksi tulemisen aiheuttama. Ongelmana on silloin juuri syrjityksi tulemisen aiheuttama oman itsen stigmatisointi ja traumaattisten kokemusten aiheuttama pelko. Harjoittelemalla anteeksi antamista voi vapautua peloista ja löytää rohkeutta kohdata muita ihmisiä uudella tavalla. Ennen pitkää aika kultaa muistot ja kaikki raskaatkin kokemukset muuttuvat voimavaroiksi. Siihen tarvitaan vain armoa ja rohkeutta rakastaa myös itseään ja luottamusta siihen, että hyvät teot lopulta palkitaan.

Armollisuuteen harjaantuu

Minkälainen prosessi anteeksi antaminen sitten on?  Oman kokemukseni pohjalta voin sanoa, että se on pyrkimystä kohdata itseä ja toisia ihmisiä hyväksyvällä, rakkaudellisella ja armollisella asenteella. Itseään stigmatisoivalle ihmiselle se voi aluksi olla vaikeaa, mutta jos se alkaa tuntua tarpeelliselta, niin lopulta siihen harjaantuu. Itse olen joskus tuntenut syvää pelkoa, vihaa ja katkeruutta. Olen ollut niin sulkeutunut, että en ole saanut kontaktia muihin ihmisiin. Sen jälkeen, kun aloin antaa anteeksi olen ollut sisäisesti rauhallisempi ja minun ei enää tarvitse kärsiä peloista, eikä tuntea vihaa tai katkeruutta. Olen oppinut hyväksymään itseni, vaikka en olekaan virheetön, enkä vaadi virheettömyyttä muiltakaan.

Aloin antaa anteeksi, kun minusta alkoi eräässä kristillisessä tilaisuudessa tuntua, että haluan vapautua vihamielisistä tuntemuksista. Sen jälkeen olen pohtinut asiaa paljon ja tullut siihen tulokseen, että onnellisuus on ihmiselle mahdollinen ominaisuus riippumatta kokemuspohjasta. Vaikeitakin asioita kokeneet ihmiset voivat olla onnellisia. Onnellisuus riippuu lähinnä omasta asenteesta elämää, itseä ja muita ihmisiä kohtaan.

Oma asenteen muutokseni on ollut pitkän aikavälin prosessi. Lapsuudessa ja nuoruudessa koettu turvattomuus johti skitsofrenian ohella rankkoihin tunnetiloihin, kuten pelko ja viha. Kuitenkin ympärilläni on ollut ihmisiä, jotka ovat osanneet ja tahtoneet rakentaa toivoa.

Muutoksen askeleet

Ensimmäinen askel onkin toivon herääminen. Tähän tarvitaan vierellä kulkijaa, joka kertoo niistä mahdollisuuksista, mitä elämässä on vielä jäljellä ja valaa uskoa paremmasta huomisesta särkyneeseen sydämeen. Toivon antajana voi toimia esimerkiksi omaa tarinaansa kertova kokemusasiantuntija, joka tuo tarinassaan ilmi miten itse on saanut apua vaikeissa elämäntilanteissa ja opastaa suhtautumaan rankkoihinkin kokemuksiin niin, että niistä oppii ammentamaan voimaa ja empatiaa.

Onnistuminen on toinen askel. Toivo ja onnistuminen ovat perusta luottamuksen rakentamiselle. On tärkeää oppia luottamaan itseen ja muihin ihmisiin. Onnistumisen kokemusten kautta oppii luottamaan. Itse olen saanut onnistumisen kokemuksia media-alan tehtävistä. Ihmisten julkinen haastatteleminen ei ole helppoa jännittämiseen taipuvaiselta skitsofreenikolta, mutta kun olen toivon kantamana tehnyt sitä ja onnistunut, olen myös voittanut pelkojani. Onnistuminen on todistanut pelon turhaksi ja itseluottamus on vahvistunut. Se on parantanut toimintakykyä. Olen myös löytänyt ystäviä, joilla on samankaltaista kokemuspohjaa kuin itselläni. Toisiamme tukien on luottamuksemme elämää kohtaan vahvistunut.

Kolmantena askeleena pidän hengellistä oivaltamista. Tarkoitan tällä tietoisuutta omasta itsestä ja pyrkimystä kaikkeen hyvään. Kun tämä tietoisuus ja pyrkimys vahvistuu toivon, luottamuksen ja onnistumisen siivittämänä, syntyy terveempää itsetuntoa. Tässä vaiheessa alkoi sisältäni kumpuamaan tietoinen tarve luopua pelosta ja vihasta. Pohjana oli tarve rakastaa ja tulla rakastetuksi ja mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan rakentavassa hengessä.

Hengellisellä oivaltamisella tarkoitan erityisesti anteeksi antavan asenteen mukanaan tuomaa elämänmuutosta. Tuon elämänmuutoksen tunnusmerkkejä ovat rauhallisuus ja lähimmäisenrakkaus. Molempiin tarvitaan tunnetaitoja, joihin keskeisesti kuuluu anteeksi antaminen, mutta myös elämänkokemuksen tuoma pyrkimys rakentavaan kohtaamiseen. Rauhallisuus ja lähimmäisenrakkaus kumpuavat niistä kokemuksista, joita me kaikki toisillemme annamme palvellessamme yhteistä hyvää.

Tervehtymisen polku

Itse koen heränneeni oivaltamaan kristillisissä tilaisuuksissa saamani tuen ja opastuksen avulla, mutta toisaalta myös Niemikotisäätiön kuntouttavan toiminnan ja Sosped-säätiön Mieletöntä Valoa -hankkeen antaman itseluottamuksen kannustamana.

Hengellinen oivaltaminen on omalla kohdallani johtanut anteeksi antamiseen. Se tuntuu nyt jo luonnolliselta ja enää harvoin edes muistelen, millaista oli pelätä tai vihata, koska mielessäni ovat nyt muut mielenkiinnon kohteet. Anteeksi antamisen kautta asenteeni myös omia tuntemuksiani kohtaan on tervehtynyt. Pystyn mykyisin ottamaan vastaan myös kritiikkiä ilman voimakkaita tuntemuksia.

Olen ottanut asenteekseni rakentavan suhtautumisen joka tilanteessa. Olen alkanut kiittää elämää myös niistä elämänhistoriani vaikeimmista kokemuksista, koska tiedän nyt, että ymmärrykseni rakentuu koko kokemuspohjalleni ja minulla on nyt kokemukseen perustuva mahdollisuus ymmärtää myös elämän varjopuolia.

Muutos näkyy arjessani vahvistuneena itsetuntona, turvallisena ja rauhallisena olona ja aktivoitumisena. Olen opiskellut kokemusasiantuntijaksi ja nykyisin tunnen elämänlaatuni hyväksi. Minulla on ystäviä, mielenkiintoisia työtehtäviä ja tukiverkosto, jonka varaan luottaa itseni.

Vastuullinen armollisuus

Ihmisellä on vastuu siitä, miten hän kohtelee ympäristöään, mutta ihmiselle on hyväksi ottaa vastuuta myös siitä miten itse ottaa vastaan ympäristössään saamaansa kohtelua. Konfliktiin ei ole pakko mennä mukaan, vaikka joku siihen provosoisi. Tilanne ratkeaa usein tunnetaidoilla, kuten anteeksi antamisella ja rauhallisella suhtautumisella tilanteeseen.

Armolle on ominaista, että sitä ei tarvitse ansaita. Palkinto siis ansaitaan, mutta armo annetaan ansiotta. Kun tekee hyvää jollekin, joka sen ansaitsee, kyse on palkitsemisesta.  Kun tekee hyvää jollekin, joka sitä ei ansaitse, kyse on armahtamisesta. Olisi hyvä muistaa, että kaikki eivät osaa löytää tarvitsemaansa apua tai eivät edes tiedosta tarvitsevansa tukea. Häiriökäyttäytyminen, yksinäisyys ja syrjäytyminen saattaa usein pohjautua traumaattisiin kokemuksiin, kuten kiusatuksi tulemiseen.  Herää kysymys: onko yhteiskunnassamme riittävästi armoa, rakkautta ja anteeksiantoa?

Heikki
window.dataLayer = window.dataLayer || []; function gtag(){dataLayer.push(arguments);} gtag('js', new Date()); gtag('config', 'UA-35424233-3');