—
Teksti: Annukka Honkanen
Kuvat: Annukka Honkanen (sukat ja neulekaava) ja Tani Bylykbashi (neulovat kädet)
Tarvitset:
- noin 150 g haluamasi väristä (yksivärinen tai monivärinen) puuvilla- tai bambusekoitelankaa 2-3 mm puikoille
- puikot numeroa 3,5 mm tai käsialan mukaan
- Aloita luomalla neljälle puikolle yhteensä 52 silmukkaa (13 silmukkaa jokaiselle puikolle).
- Neulo 1 cm kaksi silmukkaa oikein, kaksi nurin joustinneuletta.
- Aloita sitten helmineuleen tekeminen kaaviopiirroksen mukaan. Neulo neuleen ensimmäisellä rivillä 1 nurin, 1 oikein ja toista kuviota kierroksen loppuun asti. Neulo toisella kierroksella 1 oikein, 1 nurin ja toista kuviota kierroksen loppuun asti. Lopeta helmineuleen tekeminen, kun sukan varsi on haluamasi mittainen, esim. 7-8 cm pitkä.
- Kantalappu: Aloita sitten kantalapun neulominen. Neulo puikkojen 1 ja 4 silmukat samalle puikolle. Käännä työ ympäri, nosta 1 silmukka neulomatta ja neulo kaikki muut silmukat nurin. Käännä sitten työ uudestaan ympäri, jätä yksi silmukka neulomatta ja neulo toinen silmukka oikein. Toista kuviota kantalapun puikkojen loppuun asti. Neulo tällä tavalla kantalappuun 28 kierrosta.
- Kantapään kavennukset: Neulo kantalappua nurjalta puolelta, kunnes jäljellä on 10 silmukkaa. Neulo sitten kaksi silmukkaa nurin yhteen. Käännä työ ympäri. Neulo jätä yksi silmukka neulomatta, yksi oikein-neuletta, kunnes jäljellä on 9 silmukkaa. Tee ylivetokavennus (jätä yksi silmukka neulomatta, neulo yksi silmukka oikein ja vedä neulomaton silmukka oikein neulotun silmukan yli). Jatka samaan tapaan, kunnes työn keskimmäisillä puikoilla on jäljellä 6 silmukkaa.
- Jaa 6 silmukkaa kahdelle puikolle, eli molemmille puikoille 3 silmukkaa. Poimi 1 puikolle työn vasemmasta reunasta 14 silmukkaa, neulo 2 ja 3 puikon silmukat normaalisti oikein ja lisää 4 puikolle 14 silmukkaa.
- Kiilakavennukset: Jatka aina oikein neuletta, mutta tee 1 puikon alussa ylivetokavennus ja neulo 4 puikon lopussa 2 oikein yhteen joka 3. kierroksella. Lopeta kavennusten tekeminen, kun jokaisella puikolla on jälleen 13 silmukkaa.
- Neulo tämän jälkeen aina oikein-neuletta 21 cm tai kunnes pikkuvarvas peittyy.
- Kärkikavennukset: Aloita kärkikavennusten tekeminen. Neulo 1 puikon ja 3 puikon alussa 1 oikein ja tee sen jälkeen ylivetokavennukset ja neulo 2 ja 4 puikkojen lopussa 2 oikein yhteen. Jatka kavennusten tekemistä ja aina oikein-neuletta, kunnes työssä on jäljellä 8 silmukkaa.
- Katkaise lanka ja päättele sukka. Tee sille samanlainen pari.
Kirjoittanut toimittaja Annukka Honkanen
Lue Valoa! -lehden juttuja:
- Alppien rinteillä
- Minean kuvagalleria
- Soikkoratamo
- Taika Iinattiniemi – Galleria
- Miten tunteet tuntuvat kehossa?
- Tekoäly mullistaa median sisällöntuotannon?
- Suomalaisen elokuvaneuvoksen vuosikymmenet
- Pääkaupunkiseudun joukkoliikennevälineiden TOP5
- Harrastukset elämänlaatua nostamassa
- Daido Moriyama – Retrospektiivi: Näyttelyarvio
- Maailman rauhasta ja vähän muustakin
- TARMO MAJAVA