Hyppää sisältöön

Merimonsterit – Yleisössä H

Valon kavereiden jutut, Yleisössä H

Teksti: H
Kuvat: Kari Sunnari, Tampereen Työväen Teatteri
Logo: Minea Kärki
Verkkotuottaja: Janina Porkka

Mieletöntä valoa haluaa tarjota kumppaneilleenkin alustan saada tuotoksiaan esille. ”Yleisössä H” -juttusarja kuuluu tähän kategoriaan.

Keltainen lohikäärme ja H-kirjain

”Yleisössä H” on juttusarja, jossa H kertoo yleisökokemuksistaan. H kokee teatterin sopivana irtiottona arjesta. Teatterikärpänen puraisi häntä jo yläasteella, kiitos äidinkielen opettajan. Teatterin ilmaisu on selkeää, ja siksi H viihtyy yleisössä paremmin kuin kotonaan, mutta ei kuitenkaan pidä unohtaa, että hän rakastaa myös musiikkia ja elokuvia kuten myös huvipuistoja ja eläimiä. 

Merimonsterit -esitys Tampereen Työväen Teatterissa

Merimonsterit

Esityksessä hyödynnettiin erinomaisesti fyysistä komiikkaa, ja yleisön osallistaminen toimi erityisen hyvin. Näytelmä oli myös sopivan mittainen, joten se sopii kaikenikäisille. Parin tunnin näytös oli miellyttävä seurata, ja itse pysyin omalla paikallani koko esityksen ajan, vaikka liikun pyörätuolilla ja esimerkiksi wc:ssä käyminen vie aikaa. 

Kuva Tampereen Työväen Teatterin Merimonsterit -esityksestä. Kaksi henkilöä lavalla

Kuitenkin olisin toivonut, että Marc Gassotin miimikointia olisi hyödynnetty esityksessä enemmän. Mimiikka on improvisoitua ilmaisua, jossa liikkeet ja eleet korvaavat äänen. Esimerkiksi vatsasta puhuttaessa suun ei tulisi liikkua. Mikäli esityksessä käytetään latinaa, olisi tärkeää käyttää kieltä oikein. Monet meistä tietävät, että ”tabula rasa” tarkoittaa tyhjää taulua ja ”alea iacta est” ilmaisee, että arpajaiset on päätetty. Itse nautin siitä, että lavastuksessa oli meren värejä ja erilaisia kaloja sekä korallia. Eri värit ja kalalajit olisivat tuoneet lavastukseen monipuolisuutta. 

Toisaalta pidin siitä, miten esityksessä käytettiin salaovia jännitystä lisäävänä elementtinä. Salaovet toimii aina. Esitys kokonaisuudessaan oli viihdyttävä, mutta pienillä hienosäädöillä voitaisiin tehdä siitä vieläkin vaikuttavampi.

Yleisössä H -juttusarja