Hyppää sisältöön

Paradox  - Yleisössä H

Valon kavereiden jutut, Yleisössä H

Teksti: H
Kuvat: Janne Alhonpää, Porin teatteri

Mieletöntä valoa haluaa tarjota kumppaneilleenkin alustan saada tuotoksiaan esille. ”Yleisössä H” -juttusarja kuuluu tähän kategoriaan.

Keltainen lohikäärme ja H-kirjain

Yleisössä H on juttusarja, jossa H kertoo yleisökokemuksistaan. H kokee teatterin sopivana irtiottona arjesta. Teatterikärpänen puraisi häntä jo yläasteella, kiitos äidinkielen opettajan. Teatterin ilmaisu on selkeää ja siksi H viihtyy yleisössä paremmin kuin kotonaan, mutta ei kuitenkaan pidä unohtaa, että hän rakastaa myös musiikkia ja elokuvia kuten myös huvipuistoja ja eläimiä.

Tutustu Paradox esitykseen Porin teatterin sivuilla

Scifi-henkinen ja elokuvamainen kuva Paradox esityksen hahmoista.

Paradox

Paradox oli ihan hauskaa huumoria, jos satut olemaan humalassa, mutta ehkä liian yksinkertaista. Esitys oli myös liian paikallissidonnainen: et ymmärrä sitä, ellet sitten satu asumaan Porissa tai Turussa. Tai edes Tampereella. Lisäksi mielestäni puvustus oli keskittynyt liikaa tiettyihin väreihin.   

Tosin olin iloisesti yllättynyt juonenkäänteestä, jossa robotti olikin ihminen ja robotilla alkoi olla tunteita. Kylmästä ihmisestä, kylmästä robotista muodostuikin tunteva ihminen ja sitä kautta onnellinen loppu. Olisin odottanut kokonaisia biisejä ja enemmän musiikillista tulkintaa. Vaikka vitsit eivät nyt varsinaisesti olleet mitään pissa-kakkavitsejä, niin huumorin taso oli samanlaista. Olin nukkunut huonossa asennossa autossa ennen esitystä, niin jotenkin ei vain enää iskenyt tuollainen huumori. Ehkä se iskee se teini-ikäisiin, mutta ei minuun enää.  

Ihmisiä käsi pystyssä kirjavissa futuristissa valoissa teatterin lavalla.


Yleisössä H -juttusarja