Hyppää sisältöön

Teatteriarvio: Kampaamo, Vallilan Kansallisteatteri

Kirjoitukset, Valoa! -lehti

Kampaamo (Korjaamo-näytelmän itsenäinen sisarteos)

Teksti ja kuvat: Tanja Ilmanen

Vallilan Kansallisteatteri on tunnelmallinen. Aula on suuri, kauniisti sisustettu ja istumatilaa on hyvin. Ennen esityksen alkua olen ehtinyt miettiä vähän mitä odotan. Odotan hauskoja kohtauksia, paljon naurua ja koko salin täydeltä naurun pirskahduksia. Niitä sainkin ensimmäisen tunnin sisällä.

Vallillan kansallisteatterin aula. Kuvassa pöytä ja ikkuna, joiden takana ikkuna ulos.

”Birds flying high you know how I feel. Sun in the sky, you know how I feel. Breeze drifting on by, you know how I feel. It`s a new dawn, It`s a new day, It`s a new life for me and I`m feeling good.”

Esitys alkaa Michael Bublén esittämän Feeling Good -kappaleen soidessa. Samalla ihmisen korkuinen ja melkein lavan levyinen, entistä Elannon julkisivua kampaamoa ulkoa päin esittävä kuva väistyy näyttelijöiden tieltä. Sari Puumalainen (joka esittää näytelmässä Anskua, toista yrittäjätärtä), Maria Kuusiluoma (Raikku, toinen yrittäjätär), Katariina Kaitue (kampaamon siivoojatar Sisko) sekä Petri Liski (liiketilan huoltomies) seisoskelevat hyvin lavastetulla näyttämöllä.

Vallilan kansallisteatterin aula. Kuvassa ikkunan edessä iso viherkasvi.

Näytelmä etenee mukavissa tunnelmissa sen ajatuksen ympärillä, että Ansku ja Raikku muuttaisivat  uudempiin tiloihin. Näytelmä kuvaa henkilöiden elämää myös työn ulkopuolella. Jossakin vaiheessa liikkeen siivoojatar Siskokin innostuu ajatuksesta, että hän ryhtyisi uusissa tiloissa kauneusalan yrittäjäksi yhdessä Raikun ja Anskun kanssa. Onhan hänellä kynsiin liittyvä koulutuskin. Mutta koska elämä ei ole pelkkää saippuakuplaa ja Feeling Goodia, muuttuu näytelmän sävy noin puolessa välissä esitystä.

Esityksen hauskimmat kohtaukset liittyvät kakkaan sekä seksistä ja ehkäisystä puhumiseen. Tässä välissä tuntuu siltä kuin esitys olisi tehty minun elämästäni. Traagisimmat hetket koetaan kohtauksissa, joissa käsitellään äidin ja tyttären välisiä huonoja suhteita, itsemurhaa ja alkoholismia. Ovatkohan aiheet niin yleisiä, kun yhä edelleen tuntui siltä, että esitys liittyisi minunkin elämääni?

Koko näytelmä pyörii neljällä näyttelijällä. Kolme heistä näyttelee tuplaroolituksen eikä siltikään missään vaiheessa jäänyt olo, että näyttelijöitä olisi liian vähän. Mielestäni koko esityksen henki syntyy varsinkin Puumalaisen, Kuusiluoman ja Kaitueen suoritusten ympärille.

Vallilan kansallisteatterin aula. Ikkunan edessä roikkuu kolme teatterin mainosjulistetta kehyksissä.

Kampaamo-esityksen aikana saa nauraa, mutta myös itkeä. Kohtaus, jossa Sisko yrittää itsemurhaa ja hänen tyttärensä puhuu äitinsä kanssa sairaalassa, saa ainakin omat meikkini tuhriintumaan. Mutta pistää näytelmä myös miettimään. Miettimään sitä, miten epäreilua elämä välillä voi olla. Kaatuvatko kaikki ongelmat yleensä vain niin kutsuttujen alempien ryhmien päälle – työläisten ja sitäkin heikompiasemaisten?

”This is a man’s world, this is a man’s world. But it wouldn’t be nothing, nothing without a woman or a girl.”

Kampaamo loppuu puolentoista tunnin kohdalla kohtaukseen, jossa Ansku, Raikku ja Sisko tapaavat vielä yhden kerran yhteisen, rikkoutuneen haaveensa ympärillä ja jatkavat tästä omia kasvutarinoitaan eri teillä. Kun valot pimenevät lavalta, soi taustalla alkujaan James Brownin It`s A Man`s Man`s Man`s World -kappale. Mieleen jää vain ajatus, että niinhän se taitaa olla.

Me katsojat pääsemme sujuvasti pois istumapaikoilta naulakoille, vaikka sali näyttikin olevan täysi. Naulakkoja on reilusti, eikä niistä tarvitse kiistellä muiden paikalla olijoiden kanssa.

Vallilan kansallisteatterin aula. Kuvassa laajan ikkunan edessä baaritiski, katossa iso kattokruunu.

Jos jotain olisin muuttanut näytelmästä, se olisi ollut musiikki, joka soi kohtausten päällä. Siitä tuli jotenkin kohtauksiin ei niin hyvin sopiva tunnelma. Lisäksi olisin sekoittanut koomisia ja traagisia kohtauksia pitkin poikin näytelmää, niin kuin ne elämässäkin menevät. Mutta näyttelijät, saippuakuplat (joita näkyi myös esityksen lopussa) sekä Kampaamon alussa ja lopussa soivat kappaleet – niitä en vaihtaisi pois mistään hinnasta.

Arvosana: 9,5

Piirroskuva hymyilevästä henkilöstä

Teksti ja kuvat: Tanja Ilmanen